maanantai 31. maaliskuuta 2014

Magical eyebrowstyle - kulmakarvasabluunat

Kuten otsikossa komeilee, esittelen teille sabluunat jotka tilasin eBaysta. Hinta koko setille oli alle kaksi euroa. Setissä on neljä hieman eri mallista kulmakarvasabluunaa.

Magical eyebrowstyle ei nimestään huolimatta ole taikuutta vaan yksinkertaisesti tuo malli antaa kulmille haluamasi mallin. Käytännössä asetat muovisen, taipuisan mallin kulmasi päälle. Valitset sinulle sopivan värisen kulmakynän tai muun kulmatuotteen ja värität kulman. Ei haittaa vaikka käsi tärisee, koska tietenkin sabluunan päälle menevät sohrut jäävät sabluunaan. Kunhan pystyt pitämään mallin paikallaan koko suorituksen ajan.

Itse olen testannut vain tuota mallia A1, koska se tuntuu sopivan täydellisesti kulmilleni. Hieman, mutta vain hieman enemmän toivoisin jyrkempää yläkaarta. Muutoin tämä on juuri täydellinen. Itse käytän kulmakynää värittämiseen ja lopuksi harjaan vielä kulmat. Kulmia ei ole tarkoitus värittää umpeen, vaan sabluuna ohjaa työskentelyä. Yksi hyvä vinkki on harjata kulmiin mallin avulla sopivan väristä luomiväriä antamaan kulmille kaivattua väriä ja ryhtiä.

Joka aamu en tämän kanssa taiteile kulmiani, mutta kun haluan täydelliset, symmetriset, siistit kulmat meikkiini, valitsen tämän avuksi.

Onko kukaan testannut vastaavia? Millaisia vinkkejä antaisit kulmien meikkaamiseen?

20140208_122747

20140208_122756

20140208_122812

lauantai 29. maaliskuuta 2014

.Kicks ostoksia.

En muista vilautelleeni näitä Kicksin taannoisia ostoksia, mutta kun testaukset ovat jo näinkin pitkällä niin esittely lienee paikallaan. Mukaani tarttui joulun aikoihin kaksi KICKS BODY CARE-sarjan tuotetta. Käytössä on ollut tuo sirtuunainen deodorantti sekä vartalovoide.

Lemon curd vartalovoide levittyy ja imeytyy nopeasti iholle. Oma iho suorastaan juo hetkessä tämän sirtuunavohvelille tuoksuvan voiteen. Saman tuoksumaailman jakava deodorantti kuuluu ryhmään ihan kiva. Mikään maailman kestävin tämä ei missään nimessä ole. Lisäksi miinusta tulee paidan valkoiseksi tahraavasta koostumuksesta. Eli jos tarvitset kestävän ja tahraamattoman deodorantin, niin ohita tämä. Jos et hikoile suurissa määrin ja toivot ihanaa tuoksua niin kokeile tätä. Vartalovoiteet sen sijaan jäävät vakituiseen käyttööni. Niitä voin suositella varauksetta. Plussaa annan kivoista pakkauksista sekä voiteiden pumppumekanismista.

Kicks body care- sarjassa on monia ihania tuoksuja, käy ihmeessä tutustumassa. Hintahaarukka on edullinen, harmikseni en yhtään muista mitä maksoin näistä kolmesta tuotteesta. Kicksillä on myös oma meikki sarja eli tutustumisen arvoinen kauppa totta tosiaan.

Tuo alemmassa kuvassa vilahtava I love... strawberries and milkshake  sen sijaan odottaa vielä vuoroaan. Mutta kesä ja mansikat. Mitä muuta voisin toivoa tulevaisuudelta?

Kokemuksia Kicksin tuotteista? Suositteluja? Mitä kannattaa ostaa ja mitä välttää?


20131124_135057
 
 
20131124_135015

torstai 27. maaliskuuta 2014

Neutrogena Norwegian formula hand cream- käsivoide

Helmikuun 2014 LivBoxissa tullut käsivoide on päässyt vakkariksi mukaan laukkuuni. On ollut ilo huomata kuinka kuivat kädet tykkäävät tästä voiteesta. Käsivoide lupaa kosteuttaa ja ravita kuivia/halkeilevia käsiä jättäen ihon sametinpehmeäksi Se myös lupaa jättää suojaavan pinnan, jolloin iho säilyttää paremmin myös oman kosteutensa. Paras lupaus tämän voiteen fanittajalle on lupaus sen riittävyydestä. Vain pieni määrä riittää, sillä 50ml tuubista riittää yli 200 käyttökertaan. Tätä voidetta on saatavilla hajustettuna että hajustamattomana. Voi allekirjoittaa väittämät omien kokemusten perusteella. Pieni miinus on hieman öljyinen tunne käsillä hetken aikaa eli aivan heti en voi töissä koskea tietokoneen näppikseen jättämättä siihen öljyisiä sormen jälkiä. Tuubilla on hintaa noin 5-6 euroa.

Itse olen kokeillut tätä myös tehohoitona eli levitän paksumman kerroksen ja vedä puuvillakäsineet käteen yöksi. Aamulla on ihanan pehmeät ja hyvin kosteutetut kätöset.

Mikä on sinun suosikki käsirasvasi?


20140208_122640



 Ainesosat:
* Aqua
* Glycerin
* Cetearyl Alcohol
* Stearic Acid
* Palmitic Acid
* Sodium Cetearyl Sulfate
* Di-lauryl Thiodipropionate
* Sodium Sulfate
* Methylparaben
* Propylparaben

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Impala Cuticle Remover

Kynsinauhojen siistiminen. Siinäpä mukava homma tehdä tv:tä katsellessa, mutta se tulee tehtyä aivan liian harvoin. Onneksi apuun rientää kaiken maailman apulaiset, kuten tämä Cuticle remover. Ai mikä? No kynsinauhoille siveltimellä siveltävä aine, joka poistaa tuon kuolleen ylimääräisen kynsinauhan kynnen päältä. Tiedättehän sen pitkälle kynnen päälle kasvavan ihon? Itse huomasin geelikynsien ottamisen jälkeen että tämä olisi lisääntynyt kohdallani. Sattumaa tai ei niin, mutta cuticle removerit ovat tulleet jäädäkseen luokseni.

Mihin nämä poistajat sitten perustuu? Yleensä vaikuttavana aineena on potassium hydroxide (kaliumhydroksidi),  Sodium hydroxide (natriumhydroksidi) tai muu korkean Ph:n omaava aine, joka tavallaan pehmentää ja nostaa kuolleen ihon eli irrottaa kynsilevyn päälle kasvaneet kynsinauhat. Tämä usein valkoiseksi muuttunut töhnä sitten poistetaan kynsinauhojen työntäjällä (usein metallinen apuväline) tai appelsiinipuutikulla. Suurimman osan työstä tekee kuitenkin tämä poistaja-aine. Lopuksi kädet on pestävä huolellisesti.

Impalan versio sisältää myös kuorivia rakeita. On kuitenkin tärkeää ettei ainetta pääse iholle kynnen viereen. Tältähän ei kokonaan voi välttyä, mutta ei kannata tahallaan sitä koko sormelle lotrata. Miten homma toimii käytännössä? Itse sivelen aineen ja annan vaikuttaa 10-15min, sitten aloitan työntelyn ja kevyen kaapimisen metallisella kynsinauhantyöntimellä (onkohan tähän olemassa joku järkeväkin nimi??). Kun olen mielestäni valmis, niin lopuksi suoritetaan perusteellinen käsien pesu ja lotraus kunnon kerros käsirasvaa. Valmista on. Kynsilakkakin näyttää taas paremmalta.

Kuinka usein sinä hoidat kynsinauhat kuntoon?


Impala_cuticle_remover

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Väsymystä ilmassa...

Olen tällä hetkellä niin väsynyt että töiden ja Ikeassa käynnin jälkeen en jaksanut edes avata Fyrinnaen pakettia. Pakettia joka sisältää vaikka mitä ihanuuksia. Ikeasta saavuin kotiin kassi täynnä kynttilöitä ja muutama eväspurkki. Itse asiassa olin hakemassa meikeille isompaa Malm-lipastoa mutta olin unohtanut tarkastaa tärkeimmän mitan eli syvyyden. Däääääääm. Hiukan ärsytti palata autolle ilman lipastoa. Minä kun suunnittelin pääseväni järjestelemään meikit uuteen uskoon. Onneksi mies lupasi hakea lipaston huomenna ja aloittaa kasaamaan sitä ennen kuin pääsen töistä kotiin saakka..

Huomiselle luvassa meikkien organisointia ja mahdollisesti paketin avaaminen sekä kuvaaminen. Jos synttärikahvittelulta vaan ehdin. Nyt vain luovutan ja painelen sänkyyn. Hyvää yötä.

Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin?


2014-02-21_04_34_44

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Bloggaajat vierailulla Bombónissa 2014

Sain tilaisuuden päästä tutustumaan Tikkurilassa sijaitsevaan kampaamo-kauneushoitolaan nimeltä Bombón. 140 neliön tilaan mahtuu paljon. Parturi- ja kampaamopalveluiden lisäksi tarjolla on meikkausta, ripsienpidennystä, rakennekynsiä sekä kattavat kosmetologin palvelut. Mukavat ja iloiset Bombonilaiset ottivat meidät upeasti vastaan punaisen maton saattelemana ja tarjoilu oli huikea. Erittäin mukava yllätys oli elävä musiikki. Kitara ja mies. Mitä muuta voisi nainen toivoa? 

20140228_175910
 
  
Itse pääsin kokeilemaan illan aikana parafiinikäsihoidon ihanuuden ja olin aivan myyty. Lisäksi pääsin ihmettelemään hiustaikojen tekoa ja kurkistinpa myös sokerivahauksen suorittamista (ihan luvalla kurkistin). Ihmettelin myös hassuja isoja purkkeja hyllyllä ja sain kuulla että tiloissa toimii myös ekokampaaja (hän tosin oli juuri jäänyt äitiyslomalle). Olisi mukava päästä istumaan ekokampaajan käsittelyyn. Kasviväreillä värjääminen kuulostaa ihanalta. Bombonin puitteet olivat kauniit ja suunnittelusta on vastannut Outi itse.

20140228_181452
 
Kertoilen enemmän tuosta parafiinihoidosta. Eli ensin suoritetaan käsien desifiointi jonka jälkeen yksitellen dipataan ranteita myöden lämpimään parafiiniseokseen. Suojahanskat päälle ja pyyhe/hassut kintaat kuorruttamaan koko komeus. Seuraa 20 minuuttia rentoutumista jonka jälkeen jähmettynyt parafiini kuoritaan hieromalla pois. Lopputuloksena ihanan pehmeät kätöset. Rakastuin kertaheitolla. Tämä on ihana esimerkiksi kampaajan tuolissa istumisen ajaksi. 


20140228_185414

20140228_181607
 
Kotiin lähtiessä saimme mukaan goodie bagit (jälleen kerran postaus tästä erikseen). Myymälän valikoimaan kuuluu mm. Keune, Blend, So Pure, Tigi, System 4, Jane Iredale, GHD, Gorgeous ja Less is more.


20140228_181528
 
Kiitos mukavasta illasta vielä kertaalleen. Ekokampaajan käsittelyyn voisin varata ajan kun se on jälleen mahdollista. Myös hiusten suoristus höyrysuoristimella kuulostaa jännältä ja One of Beautys´s Daughters-blogin Duvessa ei malttanut olla hiplaamatta silkkisiä hiuksiaan käsittelyn jälkeen. Melkein hiplasin hänen hiuksiaan itsekin. Mutta maltoin mieleni.

Jos etsit kauneushoitolaa tai kampaajaa Vantaan Tikkurilan alueelta, niin tässä voisi olla etsimäsi paikka. Myös muualta on helppoa saapua Bomboniin. Tikkurilan juna-asemalta kävelee hetkessä.


20140228_181908

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Helmikuun 2014 LivBox

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Boxin teemana helmikuussa oli yhdessä olo ja hauskan pito. Mustasta laatikosta löytyi Carmexin huulivoide (mielestäni tämä oli minulle jo kertaalleen tullut laatikon mukana?), Garnierin BB-voide, Eucerinin hoitovoide, John Friedan Shampoo sekä hoitoaine ja Neutrogenan huippuhyvä käsivoide. Ystävänpäivän johdosta boxissa oli pari tuotetta miespuolisille; shampoo sekä omassa laatikossani David Beckhamin tuoksunäyte (vaihtoehtona taisi olla Calvin Kleinin tuoksunäyte).

Carmexin huulivoide on monen HG-listalla eikä syyttä. Minäkin fanitan tätä voidetta. Ainoa miinus on pakkausmuoto, koska en haluaisi uittaa sormiani tässä, mutta harvemmin bussissa jaksaa kikkailla tämän kanssa.

BBBBBB-voide ei ollut uusi tuttavuus ja hieman jäljessähän tässä ollaan. Nyt pitäisi olla CC-voiteet kehissä. Kohta jo DD-voiteet ja niin edelleen. Mielenkiinnolla seuraan kuinka pitkälle aakkosissa edetään tällä saralla.

John Friedan setti oli kokonaan uusi tuttavuus itselleni ja erittäin mielenkiinnolla otin tuotteet heti testiin. Sen verran ihana kaksikko oli kyseessä että olen harkinnut jossain vaiheessa ostaa kun tarvetta tulee. Tuoksuherkille varoituksena, että kaksikko oli kovin voimakkaasti parfyyminen.

Miehelle antamani shampoo ja tuoksunäyte makaavat edelleen koskemattomina. En ymmärrä. Kaksilahkeinen vissiin käyttää vanhat pois ennen näiden käyttöönottoa, miten joku jaksaa odottaa??  



20140206_190146

torstai 6. maaliskuuta 2014

Sneak-a-peek: Coastal Scents Revealed palette

Sairastuvalta palaileva Monsteri tässä moikka! Tuli sitten halailtua vessanpyttyä tovin ja bloggaushommelit jäi syrjään suosiolla. Onnistuin myös poistamaan/hävittämään kasan muokattuja kuvia jonnekin ja joten tämä vilauttelu jää vilauttelun tasolle. Napsin uudet kuvat sopivassa raossa ja palaan astialle. Nyt asiaan.

Tilasin Coastal Scentsin nettikaupasta Black Friday- alennusten aikaan Revealed nimeä kantavan luomiväripaletin. Tilaaminen itsessään oli helppoa, mutta jouduin tullaamaan tilaukseni sen saapuessa Suomen kamaralle. Sekin hoitui varsin mallikkaasti ja joululahjaksi tarkoitetut siveltimet pääsivät paketissa uuteen kotiin. Paletti maksoi ostohetkellä noin 7,50€. Todellinen aarre.

Paletti sisältää 20 ihanaa luomiväriä, jotka sopivat sävyiltään arkeen, mutta tarvittaessa juhlavampikin silmämeikki onnistuu. Tätä palettia usein verrataan Urban Decayn kuuluisiin nakupaletteihin eli Naked 1 ja Naked 2. Kyllähän näiden sävyt vastaavat maailmaltaan kuuluisia nakuja.

Ja sitten kuviin...

DSC_0379
 
DSC_0383
 
DSC_0387
Kokovertailua.jpg
DSC_0391