perjantai 29. marraskuuta 2013

Shopping - Ostoksiani pikaisesti

Tässä muutamia viime aikaisia hankintojani. Näistä odotettavissa juttua myöhemmin. Onko joku josta haluaisitte kuulla mahdollisimman pian? It´s up to you now. Asettakaa mulle haasteita. ;)

Kaikki kuvissa olevat tuotteet olen itse kustantanut. Viime aikoina on ollut puhetta bloggaajista, heidän tuotearvosteluistaan liittyen blogin kautta saatuihin tuotteisiin sekä blogien piilomainonnasta. Itse jatkan samaan malliin kuin tähänkin saakka. Kerron kyllä jos joku tuote on blogin kautta saatu ilmaiseksi. Muussa tapauksessa esittelemäni tuotteet ovat omasta kukkarostani maksettuja ilman sen enempiä selittelyjä.

Ja sitten vielä harmittelut vallitsevasta vuodenajasta. Valo ei riitä millään arkisin kuvailuun, koska on pilkko pimeää aamulla töihin lähtiessä ja sama juttu kotiin tultua. Eli käytännössä vain valoisat viikonloput soveltuvat kuvailuun nykyisillä resursseillani. Tämän johdosta bloggailussani saattaa ilmetä taukoja. Harmittaa koska etenkin Shiron luomivärit ovat olleet kovassa käytössä viime aikoina, mutta mitenkäs todistelet niiden ihanuutta ilman kuvallisia todisteita. Yritin kahtena päivänä kuvata silmämeikkiä- lopputuloksena kasa surkeita hämäriä otoksia jotka deletoin heti siirrettyäni ne läppärille. Huoh.


Marraskuun LivBox
Jatkoin vielä LivBox-tilaustani, toistaiseksi.


Yves Rocher
 
20131120_210852
 
Essiet
 
Keratin
 
MUA
 
20131125_174651_20131125174820552
Tässä muutamia sampleja.
 Paremmat kuvat otan kun valoa ja aikaa löytyy.

torstai 28. marraskuuta 2013

Vuohenkarvaa ja koliikkivauvoja - asiaa siveltimistä

Kaksi sanaa jotka jäivät eniten mieleen Duroyn esittelystä Hämeenlinnan miitissä. Ensinnäkin vuohenkarva siitä ettei Duroyn luonnonkarvaisten siveltimien vuoksi tapeta eläimiä, vaan karvat ovat ylijäämää eläimistä jotka ovat jo muutoin hyödynnetty tavalla tai toisella. Itse olen pitkään ollut kasvissyöjä enemmän tai vähemmän- nykyään syön kyllä kalaa. Possut, kanat ja muut navetan sekä metsän eläimet saavat puolestani jäädä kaupan hyllylle ostosreissulla. Ymmärrän silti heitäkin jotka eivät halua aitoja siveltimiä vaan valitsevat synteettisen materiaalin. Duroyn esittelijä Tipi kyllä osasi esittää asian niin hyvin että minäkin aloin pohtimaan siveltimien eettisyyttä uudelleen. Mutta valinta on jokaisen oma.

Miten koliikkivauvat sitten liittyvät siveltimiin? Noh, Duroy oli lahjoittanut siveltimiään koliikista kärsivien vauvojen sivelyyn ja tämän seurauksena vauvat olivat rentoutuneet koliikki särystä huolimatta. Sen enempää en osaa koliikista tai vauvoista teille kertoa. Sen sijaan voisin esitellä hieman Unelma-nimistä sivellintä jotka Tipi meille esittelyn jälkeen lahjoitti. 

Unelma on tutun näköinen kaikille jotka ovat lukeneet Kicksin BB-siveltimestä. Minäkin samaisesta siveltimestä hypetin tässä postauksessani. Unelma on vain hieman lyhyempi ja tiiviimmän tuntuinen. Unelman karva on synteettistä eli karva on keinotekoisesti valmistettua.


sivellin3
Edessä Duroyn Unelma, taustalla Elfin Stipple Brush.


Olen käyttänyt Unelmaa Lily Lolon mineraalimeikin työstämiseen ja se toimii  hommassa suhteellisen hyvin. Tosin itse haluan että mineraalimeikkiä sukeltaa siveltimeen jotta sitä vapautuu hiljalleen kasvoille. Unelma tuntuu antavan meikin liian nopeasti kasvoille ja ensimmäisillä kerroilla sain aikaa meikkipilven pöllähdyksen joka laskeutui mustalle työpaidalleni aamulla. Käyttäjässäkin saattoi olla vikaa. Työskentely Unelman kanssa toteutetaan pyörittäen sivellintä iholla, aivan kuten kabukien kanssa mineraalimeikkiä työstetään.
 En ole Unelmaani vielä kokeillut nestemäisen tuotteen kanssa. Luulen että se toimii yhtä hyvin tuon Kicksin BB-siveltimen kanssa. Unelma ei ole aivan halpa, vaan maksaa noin 25 euroa. Mutta unelmista pitää välillä maksaa. Tämä kyseinen unelma on suhteellisen edullinen sellainen. Hyvin hoidettuna siveltimen ikä on pitkä.

Unelmaa käytännöllisemmäksi olen kuitenkin omassa käytössäni kokenut kuvissakin vertailun vuoksi näkyvän Elfin Stipple Brushin, jolla hintaa kirjoittamishetkellä alle viisi euroa ELFin nettikaupassa. Tämäkin sivellin on synteettinen. Kyseinen sivellin on pitkä vartinen (tosin omastani on varsi irronnut metalli-osasta, liimaamalla sen korjaisi helposti, kuvassa vain tökätty kiinni varteen) Sivellin imaisee sisuksiinsa puuterimaisen tuotteen ja luovuttaa sitä hiljalleen iholle. Siveltimiä ja käyttäjiä on monelaisia ja kokeilemalla löytyy itselleen sopivin.

Millainen on sinun suosikki siveltimesi meikkivoiteen levittämiseen?


sivellin2



sivellin1
Elf - Unelma

*Duroyn Unelma-sivellin saatu blogin kautta.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Pikainen moikka!

Flunssaansa pitkittänyt bloggaaja tässä moikka! Jos raaskisin olla töistä poissa, niin energiataso voisi nousta huomattavasti. Kuumetta ei ole aamuisin, niin töihin vaan...  Toisenlaistakin kuumetta on, nimittäin kissavauvakuumetta. Exotic vauva edelleen hakusessa. Ei vaan ole meidän vauva vielä syntynyt joka päiväisestä viikkoisesta katselusta huolimatta. Siinä hyvä syy paiskia duunia. Ja katsella kissanpentuvideoita Youtubessa.

Mulla on arkistossa muutama kuvia vaille valmis kosmetiikkapostaus, mies saattaa olla viikonlopun toisaalla joten suattaapi olla että saan ne ihan julkaistuakin teille joskus. Ja loppuun ilmoitus, Picnicin piparkakkulatte on sairaa-aa-aaan hyvää. En saa tästä ilmoituksesta mitään propseja itselleni. Se vaan on hyvää. Piste. Vai onko joku eri mieltä?

Alkanutta viikkoa piristämään Herra Persialainen. Katsokaa nyt noita tassuja... samaiset pallerotassut hipelöi just nyt mun lompakkoa....



20131021_173639
 
 
1367340435701-1

perjantai 15. marraskuuta 2013

Kissoja postauksen täydeltä - harrastuksena vapaaehtoistoiminta

Olen suuri kissojen ystävä. Kotona tällä hetkellä neljä karvaturria ja aikaisemmin työpaikkanani oli löytöeläinkoti jossa hoivattavana runsaimmillaan reilusti yli sata kissaa. Kissojen hoivaaminen on siis jokseenkin tuttua puuhaa. Ja vieläpä oikein mukavaa sellaista. Ajattelin kertoilla hieman vapaaehtoistoiminnasta kissojen parissa ja heittää esille kuvia asukkaista - entisistä ja nykyisistä.

20130525_150448
 
 
Työskentelin 16kk löytöeläinkodilla entisellä asuinpaikkakunnallani ja virallisen työsuhteen päättyessä jatkoin vapaaehtoistyöntekijänä sekä yhdistyksen hallituksessa tähän syksyyn saakka. Kissakoti ja yhdistys jatkaa kulkuaan, mutta itse olen jättäytynyt sen ulkopuolelle tällä hetkellä. Kun avustuskohteeseen on yli sata kilometriä matkaa, en voi käydä auttamassa kovinkaan usein. Onneksi lahjoittaminen ja paikan tukeminen onnistuu kauempaakin. Vapaaehtoistyö osaltani jatkuu mutta ei niin aktiivisena.

1367151609337


Työ vapaaehtoisena kyseisessä paikassa on samaa kuin kotonakin. Hiekkalaatikoiden putsausta, tilojen siivousta, kissojen ruokintaa ja terveyden seurantaa. Tarvittaessa lääkintää ja syöttämistä. Luppoajalla voi leikittää kissoja ja tarpeen vaatiessa viihdyttää asiakkaita/vierailijoita. Apua kaivataa usein eniten viikonloppuisin. Jokaisen omien kykyjen mukaan jaetaan työtehtävät. Paras työkalu on kuitenkin iloinen ja positiivinen asenne. Työt oppii helposti uusikin kissojen ystävä.

Henkilökohtaisesti itse pidin eniten eristysosaston siivouksesta, ehkä koulutukseni puolesta koin sen mielekkäimmäksi. Mutta varsinaiset ilopillerit löytyvät usein yleiseltä puolelta, jossa kissoja liikkuu vapaana. Kissojen elämää on hauska seurata. Kissakoti toimii siis kotina ensisijaisesti löytökissoille, jotka odottavat uutta rakastavaa kotia. Se on paikkana mahtava, mutta mahtavempaa on kuulla entisen asukkaan löytävän uuden, oikean kodin itselleen.

1367153208480
 
Suosittelen vapaaehtoistoimintaa jokaiselle "ylimääräistä aikaa"  omaavalle, joka haluaa ilahduttaa muita ja saada uusia kokemuksia. Etenkin eläinten parissa hermot välillä lepää. Ne kun osoittavat tunteet ja tuntemuksensa suoraan mitään salailematta. Lisäksi palaute tulee usein reaaliajassa. Itsekin toivon pian pääseväni tekemään yhden siivouspäivän Kissakodille. Kissojen myötä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua. Millaisia hyväntekeväisyyskohteita teillä muilla on? Harrastatko tai oletko harrastanut vapaaehtoistyötä?



20120901_171216_Grunge
 
20120901_170533_Julia_Colornin
 
20130217_145004
Suosikkini.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kosmetiikkasiivousta pienissä määrin vol III

Launtai meni rehellisesti sanoen ei mihinkään. Join paljon teetä ja luin siinä ohella blogeja. Samalla jotain sallittua pientä  ihanuutta tilasin itselleni, niistä juttua sitten myöhemmin. Jotain sain sentään tehtyä to-do-listalta; nimittäin WC:n kosmetiikkakorien siivouksen. Tässä pois heitetyt tuotteet.


20131109_150641
 
 


Lumene Mineral Foundation sävyssä 2.Hunajamaito /Honey beige, 30ml. Muistelen ostaneeni näitä varastoon muutamia taannoin, Tarjoustalossa viisi euroa kappaleelta. Tosin vähään aikaan en ole nestemäisiä meikkivoiteita käyttänyt, tämänkin olisin voinut leikata auki, mutta siivousvimmassa heitin pois kokonaan.

Rimmel meikkivoide pullossa. En muista mikä niistä tai kunka vanha tämä on. Pois vaan nurkista. Ollut suojakertoimella 15.. Myös Rimmelin Cool Matte 16Hr mousse foundation pääsi ansaitsemaansa lepoon. Sävy 300 sand, purkissa 18ml tavaraa. En muista kuinka vanha, mistä ostettu tai muutoinkaan käyttökokemuksia. Jäänyt tyystin koriin pesimään vailla käyttöä- eli pois pois.

Lumene bronzer foam sävyssä 1. Kinuskivaahto / Caramel mousse. Tätä muistan käyttäneeni. Oli pitkään avaamattomana laatikossa. Koostumukseltaan pehmeä voidemainen, levittyi hyvin, mutta minun käytössä hidas käyttää. Toimin ripeämmin perinteisellä suti ja aurinkopuuteri-kombolla.

NYX Studio perfect photo loving primer antidull skin color balance. Pehmeästi iholle levittyvä primer, sävyltään vaalean violettia. Ihan ok, mutta en kyllä allekirjoita nykyisellä kokemuksella tuota photo lovingia. En huomannut eroa hyvin levitetyn mineraalimeikkipohjan kanssa. Tämä tuubi on ollut käytössä pitkään eli pois vaan nurkista muiden tieltä. Eteenpäinkään en viitsinyt laittaa koska en muista tuubin avauspäivää. Neste-/voidemaisten koostumusten kanssa olen huomattavasti tarkempi kuin esim. puuterimaisten. Tuubissa 30ml tavaraa ja minulla ollut riittoisa käytössä.

Kaksi E.L.F:n Healthy Glow Bronzeria sävyissä Luminance  ja Sun Kissed. Runsaassa käytössä olleet. Keräsin näistä rippeet pieniin purkkeihin, koska tuo oma rasia ei ollut tiivis ja puuterit pölysivät pitkin koreja ja hyllyjä sotkien myös vierustoverit. Näistä tykkään muutoin todella paljon. Näissä muuten on kimallehippuja mukana, eli ei kaikkien makuun. Hinta-laatusuhde oikein hyvä.

Löytyipä myös Dermalogican smart mouth lip shine-tester. Muistan kokeilleeni pariin otteeseen, mutta tässä vaiheessa heitin pois avaamatta teippihässäkkääni.

Että tämmöinen siivous-saalis tällä kertaa. On muuten hieno fiilis näin jälkikäteen. Koska sinä olet viimeksi tehnyt siivousta kosmetiikkakätköihin?
Niin ja mukavat isäinpäivät itse kullekin!


20131109_151206
Luminance ja Sun kissed pikaisesti ranteelle sutaisten.








lauantai 9. marraskuuta 2013

Kauneusbloggaajat Kauneuslinnassa 08.11.2013

Pääsin mukaan Aila Airon Kauneuslinnaan Kauniaisiin yhdessä muiden bloggaajien kanssa, oli aivan ihana ilta. Kiitos siitä järjestäjille ja vieraille.

Olen tutustunut Aila Airon Kauneuspalveluihin aiemmin kesällä ja kokemuksistani olen kirjoitellut tässä postauksessa. Olen varaamassa uutta aikaa marraskuulle, jotta saan kuulla miltä ihoni vaikuttaa tällä hetkellä ja tarvitsenko kenties jotain ravitsevampaa tai kosteuttavampaa tuotetta. Joku naamio olisi myös aika ihana näin kurjaan vuodenaikaan.

Kauneusiltamme alkoi kuohuvalla ja pienellä esittelykierroksella, oli hauskaa nähdä seuraamiaan bloggaajia luonnossa. Saimme esittelykierroksen Kauneuslinnan maahantuomista tuotteista sekä tietenkin palveluista. Katselimme kuvia Aila Airon kauneuspalveluiden alkuajoilta samalla kun mutustelimme pikku purtavaa ja joimme glögiä. 

Illan aikana sai kokeilla ARTDECO-meikkisarjan tuotteita vapaasti. Mustaa Kajalia-blogin Heidi oli saapunut au naturellina tilaisuuteen ja hänet meikattiin alusta loppuun. Meikkaajan työtä on aina ilo seurata, nyt se oli ihan luvanvaraistakin.


20131108_172337
 
ARTDECOn tuotteista minulla on ennestään kokemusta eyelinerista ja kulmakarvageelistä (saatu blogin kautta), joten oli ihana tutustua tuotteisiin. Saimme mukaamme myös goodie bagit. Tulen esittelemään tuotteita blogissani pian. Luomivärit vaikuttivat oikein pigmenttisiltä ja ihanasti levittyviltä. Sellainen fiilis että on pakko pian kerätä kokoon joku ihana paletti, ainoa ongelma on valinnan vaikeus. Kuten alla olevasta kuvata voi päätellä.

Jotta tämä postaus ei veny aivan mahdottomaksi, niin päätän kirjoittelun ja annan kuvien puhua puolestaan. Pakko vain sanoa että miljöö on aivan ihana. Suosittelen tutustumaan paikkaan vaikka vähän kauempaakin.


20131108_172418
 
20131108_172447
dermaviduals-sarjaa ja meikinpoistoaine.
20131108_172507
I wish I could have em all.
20131108_172532
 
20131108_172600
 
20131108_183840
Se pakollinen vessakuva.
 
20131108_184102
 
20131109_122143
Minun goodie bagin sisältö
 
20131109_122201
Tuo avaimenperä on aivan ihana!
20131109_122312
 
20131109_122359