perjantai 10. toukokuuta 2013

Sensai Sponge Chief

Viime viikonloppuna olimme tuttuun tapaan Radio Rock risteilyllä seilaamassa. Koska herra Persialainen oli tiputtanut meikkini lattialle, päätin tuhlata jopa kympin kosmetiikkaan matkan aikana. Mukaan tarttui Sensain kehuttu puhdistusliinanen. Hintaa oli 9,90€ jos en liikaa valehtele. Voitteko uskoa etten oikein löytänyt mitään muuta ostettavaa? Siis haloo? Jotenkin pää löi tyhjää tai sitten ei löytynyt sitä jotain. Mutta olen tyytyväinen ostokseeni.

Kotiin päästyämme pääsin heti kokeilemaan tätä ihmeliinaa. Leikkasin sen kahtia, jotta se kestäisi käytössä sen 6 kuukautta. Jostain luin että suositus on vaihtaa liina kolmen kuukauden välein uuteen. Ja koska liina oli iso, sain mukavasti kaksi liinaa yhdestä. Tietenkin olin ensin googlettanut ja blogittanut että moinen kahtiajako on suotava operaatio.

Sponge chief tuntuu hieman "kumiselta". Mieleeni tulikin juuri ne siivoukseen tarkoitetut ihmesienet. Ja kyllähän tämä toimii piru vie. Tämä on oiva kuivaihoiselle/atoopikolle joka ei saa läträtä veden kanssa. Tai sellaiselle jonka lavuaari on liian pieni/väärällä korkeudella jotta vesi pysyisi lavuaarin puolella.

Kuinka sitten tätä käytin? Kostutin kämmenet ja otin normaaliin tapaan puhdistustuotetta käsiini. Hieroin sitä kasvoihin ja kostutetulla Sponge chiefillä sitten pyyhin meikit ja aineet kasvoilta pois. Välillä huuhtelin liinan ja rutistin liiat vedet pois. Tuli puhdasta. Sitten vain liinan huuhtelut ja ilmavasti kuivumaan suihkutangon päälle. Jostain muistan lukeneeni ettei liinaa kannata taitella ettei se murru. Ja omakohtainen viisaus voisi olla, että pidä liina kosmetiikkavastaisen kissan ulottumattomissa.


Löytyykö sinulta Sensai Sponge Chief? vai onko käytössä muu vastaava?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti