lauantai 12. tammikuuta 2013

Sinulle on postia... Livbox.

Hairahduin säästölinjalta ja sorruin tilaamaan Livboxin. Ensimmäinen boxi meni sivu suun joten joulukuun boxi oli ensimmäinen oma yllätyslaatikkoni. En kuitenkaan ole ehtinyt siitä teille kirjoitella koska kuvat ovat odottaneet käsittelyään ikuisuuden... mutta onneksi moni muu bloggaaja onkin boxin esitellyt joten minun tuskin on aiheellista sitä enää esitellä. Saatan palata muutamaan joulukuun tuotteeseen lähitulevaisuudessa, sillä otin niistä kolme heti käyttööni.

Tässä tammikuun boxin sisältöä. Hieman kuvia ja ensikokemuksia tuotteista. Osaan näistäkin palailen myöhemmin uudelleen kokeilujen jälkeen. Virallisena valvojana toimi tällä kertaa Viiru. Kaikki paketit nuuhkittiin läpi ja moneen kertaan.



Jokaisen boxin mukana tulee kirje joka kertoo laatikon sisällöstä. Kuvailin huvikseni nuo tuotekohtaiset tiedot.

Tätä kuorintajauhetta olen ehtinyt kokeilemaan jo kahdesti. Jännää kokkailla suihkussa tuosta jauheesta emulsio jonka sitten hieroo kasvoille. Voidaan puhua todellakin mikrokuorinnasta joska niitä kuorivia osia ei tunne ollenkaan. Silti iho tuntuu pehmeältä (kuoritulta). En kylläkään usko että tulen ostamaan oikealla hinnallaan koskaan. Ainakaan ennen äkkirikastumistani.
 

 
Tämä hiusöljy kuulostaa hyvältä- en ole vielä testannut.

 
Louis Widmer on tuttu merkki, mutta en heti napannut tätä kokeiluun. Käytän ensin Lumenen silmäympärysvoiteen pois.

 
Sain omani sävyssä 733 Paradise Green. Muistaakseni ensimmäinen Isadoran lakkani. En ole vielä päässyt kokeilemaan. Alla kuva lakasta.

 
Rimmelin huulipunista on puhuttu blogeissa, en ole kuitenkaan omaksi ostanut. Sainkin boxissa  omani muistaakseni sävyssä 03 joka on sävymaailmaltaan nude. Otan siitä kuva huulilla tässä joku päivä kun valo suo minulle hyvän hetken. Nudepuna onkin ollut haaveilulistalla tovin verran. Tämä oli siis boxin parasta antia minulle tässä kuussa.
 


Mitäs mieltä te muut boxilaiset olitte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti