lauantai 19. toukokuuta 2012

Arkimeikkini peruspilarit

Viime aikoina olen ollut tylsä ja käyttänyt lähinnä alla olevia tuotteita hieman eri variaatioilla arkisin nassuuni. Ei sentään ihan perus ruskeaa, mutta itseäni alkaa jo yhden paletin käyttäminen kyllästyttämään. Olisikohan aika ottaa 120-paletit esiin??

Alla koko satsi esillä. Lumenen kuultomeikkivoide (joka alkaa olemaan lopussa) on ollut aamuisin sopivan kevyt levitellä unisillekkin kasvoille. Ei jätä rajoja koska on sen verran ohutta ja kevyesti peittävää. Elfin poskipuna/aurinkopuuteri paletti on ollut kovassa käytössä, kuten kuvasta huomata saattaa. Urban Decayn primeri on kokenut kovia ja siksi olen teipannut sen pohjasta. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta pohja oli revennyt meikkipussissa ja hätäratkaisuna oli teippirulla. Eipä pääse kuivumaan ainakaan, rumaltahan se toki näyttää.. Luomiväripaletti on Tallinnasta ostettu alle viidellä eurolla. Rajauksena ollut Goshin eyeliner (musta) ja ripsillä Maybellinen Define-a-lash (musta). Kulmilla ELF eyebrown treat & tame, joka myöskin kokenut kovia. Treat-osa ironnut/rikkoutunut, mutta menee se näinkin.









Alla ei ole primeria, eli melkoisen pigmenttisiä ovat  valkoista lukuunottamatta


Tässä myös toinen setti, hieman eri tuotteita mukana.. Paletti on sama ja kuvasta puuttuu ELF poskipuna/aurinkopuuteri paletti joka yllä on esillä. Eli luomivärinpohjustajana ELF:n oma primer. Eyelinerina on Estee Lauder Double Wear Zero-Smudge Liquid Eyeliner. Ripsille ensin Lumenen Sensitive touch ja päällä vedenkestävä Maybelline  Turbo volum express.


2 kommenttia: