keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kosmetiikan orja?

Olen pohtinut omaa kosmetiikkahullutustani sen jälkeen kun miesystäväni kysyi miksi oikein meikkaan. Olisin kuulemma "luonnonkauniina yhtä kaunis kuin maalattuna" Tähän hän lisäsi heti erään ettei meikeissäni mitään vikaa siis ole.. :D

Mutta ajatus jäi silti päähäni pyörimään. Meikkaanko siis toisia naisia varten, näyttääkseni ettei minun tarvitse jäädä seinäruusuksi? Meikkaanko siksi että OLEN nainen tai yritän korostaa sitä? Nyt kun minun ei tarvitse ehostaa itseäni miesmarkkinoita varten? Asiaa hetken pohdittuani olen sitä mieltä että meikkaan lähes päivittäin että nautin siitä värileikistä edelleen ja suhtaudun siihen kuin rakkaaseen harrastukseen (voisiko se olla harrastus??)

Eräs kaverini kerran kysyi olenko pohtinut mitä meikit ja kosmetiikka ylipäätään tekee iholleni pidemmän päälle? Hän kuuluu ryhmään, jonka ajatus lienee lähinnä "rumat meikeillä koreilee". Vaikka en mikään asiantuntija ole, niin koen kosmetiikan turvalliseksi "oikein käytettyinä" Toki kemiallisille aineille voi herkistyä, mutta niin kauan kun oireita ei ilmaannu niin kosmetiikka on lähellä sydäntäni.. näin hassusti ilmaistuna. Mutta jos jotain kiinnostaa lukea haitallisista aineista kosmetiikassa niin klikatkaa itsenne tänne.

Onko kukaan lukijoistani koskaan pohtinut vastaavia aiheita?




1 kommentti:

  1. Tätä olen itsekin aikalailla pohtinut ja itse olen löytänyt vastaukseksi sen etten meikkaa miehiä varten, kuten jotkut miehet niin luulevat, vaan itseni vuoksi.
    Yksi mikä myös vaikuttaa siihen on työni, joka on sotkuista ja johon meikkaaminen on oikeastaan jo melko turhaa joten vapaa-ajalla kun saa sotkuiset vaatteet pois niin sitä vain haluaa laittautua nätiksi. Samalla saan myös itseluottamusta ja totta kai sitä on mukavampi katsoa omaa peilikuvaansa vaikka olisi vain pelkkää ripsiväriä. Meikkaaminen on itselleni omaksi ilokseni, ei niinkään muiden. :)

    VastaaPoista