sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Nettishoppailua...

Ajattelin tehdä oman postauksen muutamista paikoista, joista tilailen kosmetiikkaa. Jätän Ebayn tästä pois, sillä siellä tilaan tuotteita sattumanvaraisilta myyjiltä. Maksutapana minulla on useimmiten Paypal, josta pääset lukemaan enemmän täältä. Tästä samaisesta aiheesta on moni muukin bloggaaja kirjoitellut, esimerkiksi Karkkipäivä blogissa (jota ei voi liioin suositella kosmetiikasta kiinnostuneille!) 


ELF (UK) 
Täältä olen tilannut useamman kerran. Halvat hinnat houkuttelevat tilailemaan "uusia juttuja". Laatu on mielestäni hintaan nähden hyvää. Toki joissakin tuotteissa olisi parannettavaa esim. huulikiilloissa saisi olla enemmän pigmenttiä, mutta esimerkiksi poskipunat ovat mielestäni hyvää luokkaa. Toimituskulut ovat noin viiden euron luokkaa per lähetys. Koska webshop sijaitsee EU:n sisällä, ei tullimaksuista tarvitse huolehtia. Toimitusaikana on ollut viikko. Elfin sivuilla on usein myös alennuskoodeja ja tarjouksia eli niitä kannattaa tarkkailla tilausta tehdessä. 

Feelunique 
Olen Tigini tilannut täältä. Edullista Suomen hintoihin verrattuna. Esimerkiksi Tigin 750ml duo maksoi 27e tarjouksessa kun Suomessa hintaa on huomattavasti enemmän. Erittäin ilahduttavaa on ilmaiset postikulut kaikille toimituksille. Toimitusajaksi he lupaavat eurooppaan 3-7 päivää ja hyvin on lupaus kohdallani pitänyt. Erittäin tyytyväinen ostaja olen ollut. Tuotteet on aina olleet hyvin pakattuina suojamuoveihin.


MSCHIC Webstore 

Muutaman kerran olen tilannut ja aina on ollut kohdillaan toimitus ja tuotteet. Tosin negatiivista palautetta ko paikasta olen saanut kuulla, väärä tuote lähetetty kahdesti ja asiakaspalvelu tökkii.. Mutta itse en ole ongelmia tähän päivään mennessä kohdannut. Nopea toimitus. 


Sokos Kauneuden verkkokauppa

Täältä olen tilannut kolmesti ja aina olen saanut paketin viikon sisällä käsiini. Monesti tarjouksena postikulut vain euron! Lisäksi vaihtuvia kaupanpäällisiä (itse olen saanut lorealin mascaran yms) Erityistä kiitosta hyvin pakatuista/suojatuista tuotteista, sekä tietenkin kaupanpäällisistä ja testereistä! 

 

Cherry Culture 

Kahdesti olen tavaraa tilannut. Toimitusaika on melko pitkä, muistaakseni ensimmäisen paketin kanssa meni yli kolme viikkoa ja toisen kanssa muistaakseni kaksi viikkoa ainakin. Itse tilaan kynsilakkoja ja Nyxin kosmetiikkaa täältä. Toimituskulut ovat melko hintavat mielestäni ja paketin paino vaikuttaa niiden lopulliseen summaan. Itse olen ollut tyytyväinen asiakas.


Mistä te tilaatte kosmetiikkanne? Vai tilaatteko ollenkaan netin kautta?


 

 

2 kommenttia:

  1. Mulle Cherrystä on tullut suht nopeasti paketit. Mutta toisaalta, eihän jenkeistä välttis niin nopeasti tarvikaan tulla. Oon kai tilannut n. 10 kertaa, eikä mitään ongelmia oo ollu. Halpakin vielä :)

    Elf on kiva ja halpa - ja siellä vaihtuu aina kaupanpäällisiä (ainakin mailiin tulee tarjouksia), mutta en oo ihan hirveesti innostunut niistä tuotteista. Tosin siveltimet on ollu hyviä.

    Sokos mulla on vielä testaamatta, kun siellä ei oo ollu juuri niitä, mitä tarvisin. Tosin voi olla, että käytän vielä, kun lähikaupungin Sokoksella ei oo mm. kampaamotuotteita.

    VastaaPoista
  2. Olen kanssa tykännyt kovasti Elfin luomiväri siveltimistä, muista ei vielä ole kokemusta.

    Sokokselle olen taas kaavailemassa tilausta kun on postikulut euron (jälleen kerran) :)

    VastaaPoista