torstai 5. toukokuuta 2011

Kosmetologin luona ensimmäistä kertaa


 Myönnän että olen vasta "vanhemmalla" iällä aloittanut hoitamaan ihoani (luulemallani oikealla tavalla) ja vasta 23-vuotiaana varasin ensimmäisen aikani kosmetologille. Tässä juttua kokemuksestani aiheesta kiinnostuneille.

Koko homma lähti käyntiin ihoanalyysilla, joka suoritettiin semmoisen "kameran" kanssa. Eli pintapuhdistetut kasvot koneeseen silmät kiinni ja pari kertaa kirkas valo räpsähteli. Siinä se. Sitten paljastui karu totuus, harakanvarpaita ilmestymässä silmien luokse ja kaikki se kuona ihon alla piilossa. Olen ajatellut aina olevani sekaihoinen, mutta tällä hetkellä ihotyyppini onkin kuiva. Tämän tosin olisin itsekin hoksannut. Jotenkin tämä kevät on kuivattanut nassua ihmeellisen paljon. Oli kyllä aika järkytys nähdä vauriot ja virheet ihon alla, jotka vain odottavat pääsyä esiin muutamien vuosien kuluessa. Kosmetologi kyseli kotihoidostani ja kokosimme minulle sopivan ihonpuhdistus- ohjelman kotiin. Yksi virheistäni on ollut liiallinen veden käyttö puhdistuksen aikana ja liian kuivattavat meikkivoiteet päivittäin käytettynä, joten niitä virheitä nyt vältellään uudessa rutiinissani.

Olin varannut ajan UÄ (ultraääni)- syväpuhdistukseen, mutta otin mukaan myös tehonaamion kosteutta janoavalle iholle. Ensimmäiseksi kasvoni pintapuhdistettiin ja sain samalla ohjeita, siitä miten puhdistan kasvoni oikein tulevaisuudessa (hankaamatta ja ilman liiallista veden kanssa lutraamista) Käytössä oli Biodrogan tuotteet. Seuraava vaihe oli laitehoito eli se UÄ syväpuhdistus, joka oli täysin kivuton kokemus. Koneen "terää" kuljetettiin iholla ja kuollut ihosolukko ja kuona lähti pois (ihan kaikkea ei saa kerralla pois). Samaan aikaan silmilläni oli naamiot vaikuttamassa vanulappujen alla. Koko hoito päättyi kulta-tehonamioon joka todella tuntui ylelliseltä ja kosteuttavalta. Kosmetologi laittoi vielä värillisen hoitovoiteen kasvoilleni kun kaupunkiin olin menossa.

Lopputulos: pehmeä ja elinvoimaisen näköinen iho. Selvästi pienentyneet huokoset nenällä ja leuasta näppyjä tiessään. Ihan kaikki eivät lähteneet, mutta olin tyytyväinen tuloksiin. En voinut olla ihastelematta kuulasta ihoa, jollaista olin aina toivonutkin saavani. Hoidosta on muutama päivä ja kaksi näppyä ilmestyi tänään leukaani, mutta nämä olivat kivuttomia  pieniä näppyjä jotka "ihoraudan" kanssa hätistelin pois. Edelleen olen tyytyväinen asiakas.

Ostin mukaani Biodrogan tuotteita kokeiluun ja menen kolmen kuukauden sisään uudelleen UÄ- syväpuhdistukseen jolloin tehdään uusi ihoanalyysi. Teen näistä Biodrogan tuotteista oman postauksensa.

Koska te olette käyneet ensimmäisen kerran kosmetologilla? Ja kuuluuko ihonhoitoonne säännölliset käynnit kosmetologin luona? 

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa sen verran hyvältä että kiinnostusta kyllä olis, mutta rahaa ei. :D 16-vuotiaalla kotona asuvalla ei paljo oo tällasiin varaa, mut varmasti sitte vuosien päästä käyn itekin kosmetologeilla yms.

    VastaaPoista
  2. Täytyy todeta ettei minullakaan olisi ollut aiemmin varaa, mutta kuulemma tämä on ihan hyvä ikä (23) aloittaa kosmetologin luona vierailut. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa jänskältä ja hyödylliseltä käynniltä! :) Ite en varmaan edes uskaltais mennä noihin analyyseihin, vaikka varmaan kannattais.. ties mikä tuomio tulee! :D enkä haluais ostaa sitten niitä niiden mainostamia tuotteita, vaan ostaa oikealle ihotyypille tarkotetut itse kaupasta..

    VastaaPoista
  4. Ajattelin kokeilla tätä Biodrogaa ja katsoa onko siitä mitään apua/hyötyä. Voin kertoilla lisää kun käyn seuraavan kerran ja tehdään se analyysi uudelleen. :)

    VastaaPoista
  5. Mä olin aikanaan koeasiakkaana kun äidin liikkeeseen ostettiin tuo ultraäänilaite. En tykännyt. Mun mielestä ihonpuhdistus pitää olla mekaaninen, sellainen, että se kunnolla tuntuu. Tuo ultraääni oli liian hellävarainen, en tahtoisi maksaa jostain, minkä tuloksia en näe selvästi. Hampaani kyllä putsattiin ultraäänellä vähän aikaa sitten. :D

    Mä olisin saanut kasvohoidot puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi mutsin kosmetologilta, mutta kokonaissaldo taisi olla 3xihonpuhdistus, 1xjalkahoito, 1xkulmien nypintä tai jotain sellaista. :D Värianalyysin nyt tietysti olen tehnyt itsekin huvin vuoksi, ja kerran myös kosmetologin kanssa.

    VastaaPoista
  6. Mä olisin varmaan asunut siellä hoitolassa jos olisi tuommoinen mahdollisuus ollut! :D

    VastaaPoista