maanantai 12. joulukuuta 2011

Atooppisen ihon kanssa elämistä osa III

Huomasinpa juuri että Apolar ja Elidel reseptini ovat menneet vanhaksi joten ennen niiden uusimista jouduin käymään apteekin kautta. Apolar on keskivahva steroidivalmiste (kortikosteroidi) joten ostin Hydrocortison-ratiopharm 1 % emulsiovoidetta joka mietoihin kortikosteroideihin. Vahvempia kun ei reseptittä saa. Ostin myös perusvoiteeksi Aqualan Duoa. Lääkärini on määrännyt minulle  Aqualan L voiteen, mutta yllättäen en ole sitäkään reseptiä uusinut. Keväällä kun ei kertaakaan ollut tarvetta näille "lääkärin määräämille" voiteille, niin enpä niitä sitten hakenut apteekista. Täytyypä siis mennä aamulla töihin terveysaseman kautta ja jättää reseptit uusittaviksi. Tuossa Elidel voiteessa vaan kismittää sen korkea hinta! Pieni tuubi on 45 euroa.. Mutta jos sillä taas pärjäisi sitten hetken aikaa. 

Kesällä tosiaan ihon kanssa ei ole muuta ongelmaa kuin ihon kiiltely näpyt ja talvella on vaarana nämä lehahdukset jolloin iho on paikoittain kuiva, näppyinen ja osittain turvonnut ja punainen. Ja tietenkin se kutiaa aivan kamalasti ja raapiminen vaan pahentaa ihon tulehdustilaa...

Nyt olen laittanut super paljon perusrasvaa ja tuota Elideliä kahdesti päivässä, niin turvotus ja suurin osa punoituksesta on kadonnut. Leuan alueella on edelleen kuivaa ja näppyä. Mutta meikillä sen saan piiloon töiden ajaksi. Muuten en kehtaa olla asiakaspalvelutyössä koska huomaan ihmisten tuijottavan helposti ja koen sen erittäin häiritseväksi. Oletan että loppu viikosta olen taas kaveri ihoni kanssa. :)





sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Atooppisen ihon kanssa elämistä osa II

Tänään heräsin aamulla normaalisti. Aamupuuhien lomassa huomasin leukani ihon tuntuvan omituiselta. Pikainen visiitti vessan peilin edessä paljasti ihoni lehahtaneen jälleen pitkän ajan kuluttua viimekertaisesta. Leuka ja osittain posket ovat kuivat, punaiset ja karheat. Aivan kuten olisin saanut allergisen reaktion jostakin. Onneksi tällä kertaa tiedän mistä on kyse enkä kauhuissani varaa aikaa ihopolille allergiatesteihin. Ne nimittäin viimeksi minulta otettiin muutama vuosi sitten. Allergiaa ei ole suuntaan tai toiseen.

Olen saanut elää rauhassa ihon lehahduksilta, mutta nyt tämä tuima ilma on tehnyt tepposet. Apolaria vaan kehiin ja odotellaan josko se menee ohi. Tietenkään perusrasvausta ei saa unohtaa tuon keskivahvan kortisonivalmisteen ohella. Kertoilen kuulumisia tulevalla viikolla. Toivottavasti lehahdus menee yhtä pian ohi kuin se alkoikin. :C



Otsatukkakin voi olla kätevä.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Talika Lipocils

Eyelash conditioning gel with liposomes. Tulipa moinen aikoinaan ostettua kun haaveilin ripsienpidennyksistä mutta en uskaltanut niihin sijoittaa. Nyt on koko 4,2ml käytetty ja tässä lyhyt mielipiteeni.

Tuote lupaa pidentää, tuuhentaa ja antaa kiiltoa ripsille jopa 28:ssa päivässä. Geelimäistä tuotetta laitetaan ripsiharjalla (aivan kuten mascaraakin) aamuin illoin. Itse laitoin toisinaan kolme kertaa päivässä.

Mielestäni päivittäisessä käytössä ripseni näyttävät tummemmilta ja etenkin alaripset näyttää lisääntyneen ja kasvaneen pituutta. Ylärivistössä en osaa sanoa muutosta tapahtuneen muutoin kun ripsien tummentumisen muodossa.

Voisin jopa harkita ostamista uudelleen. Jotenkin tuntuu kuin ripsivärikin levittyisi räpsyttimiin paremmin/helpommin. Valitettavasti en saa kuvaa omasta Talikastani teille, nimittäin rakas karvapalloni pureskeli hylsyn rei´ille!!!! En tiedä mikä Viirua risoo mun meikeissä ja kosmetiikassa ylipäätään, mutta se varastaa niitä ja etenkin yksi kabuki koki kamalan kohtalonsa tämän kissapedon käsittelyssä. Olihan se kolme päivää vanha kabuki!!!!!!!! Että näin meidän perheessä.. 



 

maanantai 17. lokakuuta 2011

Avon Clear skin Pore penetrating Clay mask

Tilasin tämän Avonilta aikaa sitten ja nyt olen sitä ahkerasti käyttänyt. Nyt 75ml:n tuubi on tullut tiensä päähän ja tässä lupaamani arvio. Savinaamio sisältää salisyylihappoa 0,5% ja se lupaa kirkastaa ja puhdistaa ihohuokosia. Sisältää Pore Firming-teknologian. Naamiota levitetään ohut kerros kasvoille ja annetaan vaikuttaa viisi minuuttia, jonka jälkeen huuhdotaan huolellisesti pois. Tuubissa kehoitetaan käyttämään 3-5 kertaa viikossa. Itse olen käyttänyt 1-2 kertaa viikossa.

Vaikutusaikana pidin useimmiten reilut 5 minuuttia, loppuvaiheessa naamio alkoi hieman kiristämään kasvojani kuivuttuaan. Tämä on normaalia savinaamioiden käytöstä. Tuoksu on voimakas ja varmasti herkemmille liikaa. Itsekään en tästä tuoksusta tykkää yhtää, mutta ajattelen että "jos se sattuu/haisee pahalta- niin se varmaan toimii!"  :D

Ikävä kyllä en ole juurikaan huomannut ihohuokosten pienentymistä. Pore Firming-teknologian mullistus jäi itselläni kokematta.. Mitä se sitten lieneekään? Tämä naamio kuuluu kategoriaan "ihan ok" Tuskin ostan uudelleen. Arvosanaksi antaisin 2½ /5

torstai 13. lokakuuta 2011

Biozell Rial vaalennusvoide

Blondasin "harmaat" piiloon tällä vaalennusvoiteella jonka Valintatalosta mukaani nappasin edullisen hintansa takia. Paketissa on voide ja rakeet jotka sekoitetaan veteen. Eli ensin rakeet yhdessä lämpimän veden kanssa sekaisin ja sitten voide joukkoon. Seoksen annetaan muhia hetken aikaa ennen värjäämiseen ryhtymistä. Vaalennusaika on 30-50 minuuttia riippuen halutusta vaalennusasteesta. Tällä aineella voi myös raidoittaa hiukset. 

Mukavaa on että kaikkea ei tarvitse käyttää kerralla- eli voin sekoitella vain puolet kidepulverista ja voiteesta muovikupissa (joka ei tule mukana) ja jättää loput kaappiin odottamaan seuraavien harmaiden ilmaantumista. Voide ja pulveri säilyy 12 kk, mutta tietenkin sekoitettu seos on käytettävä heti.

Miinusta kuitenkin hiusten kellertävyydestä jota Elean värinpoistoaineella ei saa aikaan (Elean töhnä on väriltään sinistä joka kompensoi keltaista väriä)  Minuahan tämä ei haitannut, koska punainen suoraväri lässähti päähän heti seuraavana päivänä. :D




sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Juurikasvublondi

Päätin tänään olla kotona kissojeni kanssa ja datailla rauhassa pikaisen vapaaehtoistyön jälkeen. Koska kaapissani oli Rialin blondausainetta paketti, niin juurikasvuni hohtaa nyt blondina. Entinen maantienharmaa/ henna oranssi juurikasvuni on vaihtunut blondi/kusenkeltainen/oranssiin.. Ei ehkä kaunista, mutta ensi viikolla isken päälle suoravärin. Jos en siis tällä viikolla ehdi läträämään sen kanssa. Ihmiset saavat ihailla juurikasvuani sinne saakka..:D

Laitan kuvia huomenna teidänkin ihailtavaksi! ;D

tässä vanha kuva samaisen session jälkeen..

lauantai 8. lokakuuta 2011

Mitä kuuluu iholleni nyt?

Epäpuhtauksia on edelleen, mutta vähentyvissä määrin. Olen hellästi kuorinut ihoa ja ottanut käyttöön Cliniquen kasvoveden. Elivo kirkas iho - tabletit kiinnostavat edelleen ja täytyy käydä niitä katsomassa. Netistä tilatessa tulee postitusmaksuja sen vajaan vitosen ja pihinä en halua maksaa ylimääräistä. :D

Käsien iho on kuivunut enemmän, kiitos siitä kuuluu työpaikalleni jossa on nyt pakko käyttää käsidesiä paljon ja välillä lutrata vedellä. Nytkin tätä kirjoittaessa käsissä on puuvillahanskat ja paksu kerros käsivoidetta.

Edelleen ongelmia, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa jo näin lyhyessä ajassa. =)

Elivo tableteista jos jollain on kokemuksia niin kertoilkaa ihmeessä! 

Tässä sitä ollaan sitten..

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pokaalitunnustus



Sain tunnustuksen Make-up everydayn Anulta. Tämän tunnustuksen myötä minun pitää kertoa 10 asiaa itsestäni teille. 


  • Olen enemmän pessimisti kuin optimisti vaikka ihmiset usein toisin luulevatkin. 
  • Jos voittaisin lotossa, niin en kertoisi voitostani kenellekkään. En halua saada uusia ihmisiä ympärilleni pelkästään rahan kiilto silmissä.  
  • Olen pysynyt karkkilakossani joka 22.9.2011. Tavoitteenani on olla lakossa joulukuun alkuun saakka. 
  • Harrastan vesijumppaa ryhmässä jonka keski-ikä taitaa olla 45  :D 
  • Rakastan pitkiä suihkutuokioita. Tiedän että tuhlaan vettä, mutta en voi sen rentouttavalle vaikutukselle mitään. Suihkussa en ajattele töitä tai ongelmiani, siellä vain tunnen olevani turvassa.. Hassua mutta totta. Yritän parantaa tapaani koko ajan.  
  • Ikävöin geelikynsiäni joka päivä. Hassua kuinka paljon ne vaikuttavat yleisilmeeseen ja fiilikseen. Pakko saada ne takaisin asap! 
  • En koskaan saanut aikaa varattua kosmetologille. Pitäisi tehdä se, mutta rahat tuntuvat menevän aivan muualle tällä hetkellä. Ole vaan hyvä VR! :D 
  • En osaa valita laittaisinko kuiturastat päähäni vai annako olla ilman. Tähän kohtaan saa antaa mielipiteitään! =) 
  • Odotan innolla In Flamesin tulevaa keikkaa. En ole aiemmin ollut kyseisen bändin keikalla.  
  • Tunnen olevani onnellisempi nyt kuin aikoihin. Kiitos siitä kuuluu suurelta osin ihanalle miehelleni! (siirappista söpöilyä)  :)
Annan tämän tunnustuksen seuraaville blogeille..

Tunnustusta blogille



Sain tämän tunnustuksen Asetonihuuruja blogin Nooralta sekä Make-up everydayn Anulta. Tunnustuksen yhteydessä pitää paljastaa muutamia faktoja itsestään, tässä omani..

Lempiruokani on tällä hetkellä täytetyt paprikat. Täytteenä couscous, fetajuusto, valkosipulinkynnet marinadissa, erilaiset juustot...  Nopeaa ja maittavaa.

Lempimakeinen.. tämä on vaikea, mutta Daim on ollut suosikkejani aina. Myös Iittalan Kultasuklaan mustikkavalkosuklaa on pala taivasta.Toisaalta salmiakki on lähellä sydäntäni..

Lempilukemistani? Tällä hetkellä en ole lukenut juuri mitään blogien lisäksi, joten Cosmopolitan taitaa olla ainoa vastaus vaihtoehto... Tahtoisin lukea enemmän, mutta aika ei riitä. Juha Vuorisen tuotanto on myös sopivan kevyttä aivoilleni tällä hetkellä, kun kirjaa ei pysty lukemaan päivittäin.


Lempipaikka käsitöille? En harrasta pientä vaatteiden/asusteiden "tuunausta" isompia juttuja, joten ne hoituu sohvalla istuen telkkaria yhdellä silmällä vilkuillen.. ;D

Lempielokuviani? On ihan liikaa.. Listattakoon tähän muutamia.. Wall*E, Cry-baby(!), Saksikäsi Edward, Päätön ratsumies, Corpse Bride, Geishan muistelmat..

Itse annan tunnustuksen seuraaville..

Erittäin Hieno Suomalainen Hiushoito

 "kermaisen täyteläinen hoitoaine, joka tekee hiukset pehmeiksi ja helposti kammattavaksi"

Olen samaa mieltä. Tämän avulla saan tupeeratut bilehile-hiukset aamulla avattua kun olen sammunut  nukahtanut sänkyyn rankan illan jälkeen. Ihmettelen miksi en osta ja käytä tätä useammin, mutta ehkä syynä on tuo pullon retro ulkonäkö joka ei varsinaisesti houkuttele. Mieleeni tulee lähinnä mummolan sauna. Jota tosin ei enää ole. Mutta muistelen tämän tuotteen olleen jo silloin markkinoilla? Ainakin se sininen shampoo(?) oli lapsuuden saunassa mukana. Virkistäkää toki muistiani jos muistan väärin.

Erityisesti minua ilahduttaa tämän tuotteen edullinen hinta. Muistaakseni jotain 2-3 euroa. Plussaa myös kotimaisuudesta.



tiistai 4. lokakuuta 2011

Lumene Pink Nude

Olen tästä aiemmin postannutkin, mutta nyt laitan kuvan sävystä huulillani. Huulipuna levittyy mukavan pehmeästi. Vaikka pinkki ei valintani välttämättä arkimeikkiin ole, niin tämän kyllä kestän. :D




sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tunteita ja tuoksuja

Päätin olla ahkera ja siivota meikkikaapin sisällön syksyn kunniaksi. Tässä siivouksen satoa kuvin hajuvesien osalta..

Näiden lisäksi muutamat testerit ja minipullot jotka jäi kuvaamatta.


ihana tuoksu, yksi suosikkini!
Paljon käytetty. Rakastan!

Uusi suosikkini!
Uusin hankinta.

Eliksiiriä arkeen.
arkituoksuni
arkituoksu..

..kuten tämäkin
Escadaa odotellessa... ;D
muistoja mieleen tuova...

lauantai 1. lokakuuta 2011

Lumene sensitive touch mascara

Tämä tuli siis Kauneus ja terveys lehden mukana tilaajalahjana. Päätin ottaa sen käyttöön ja viedä miesystävän luokse meikkikaappiin jos en tykkää siitä arkikäytössäni. Mutta taidan pitää sen sittenkin kotona. Mascara pidentää ja erottelee ripset kauniisti. Hieman vaatimattomasti (eli luonnollisen näköisesti) yhdellä kerroksella, mutta kahdella kerroksella olen tyytyväinen lopputulokseen. Tämä sopii päiviin jolloin FLE waterproof ei ole välttämätön.

Tässä kuvallista materiaalia tästä mascarasta...


Mitäs mieltä olette? Hitti vai huti?


 
 






perjantai 30. syyskuuta 2011

Elämää kissojen kanssa osa III

Viimeisenä porukan nuorin. Oikea rasavilli joka on aina mukana menossa. Viiru - tuo energinen peto vailla vertaa. Viirulla on ikää reilu vuosi joten se koettelee kahden muun kissani hermoja toisinaan. Viiru rakastaa makoilla hartioillani minun ollessa koneella, samalla se kynsii olkapäitäni ja imeskelee tukkaani. Myös parvekkeella istuminen ja lintujen "saalistus" verkon läpi kuuluu sen harrastuksiin. Suojasin parvekkeeni neliskanttisella verkolla kun Viiru tuli taloon. Nyt voin huoletta jättää parvekkeen oven tai makuuhuoneen ikkunan (joka johtaa parvekkeelle) auki jolloin kissat voivat kulkea siitä oman tahtonsa mukaan. Sitä ennen parveke oli Viirulta kiellettyä aluetta. :D



Viirun pentukuva <3

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Elämää kissojen kanssa osa II

Toisena vuoron saa porukan ainoa leidi. Mirri on ruskeatiikeri vailla vertaa. Pieni mutta sitäkin pippurisempi otus, jolla on ikää noin 4 vuotta. Mirri rakastaa nukkua päälläni ja kehrää kova äänisesti. Vieraita kohtaan Mirri on ujo, tosin poikkeuksena miesystäväni jonka kanssa neiti tuli heti juttuun. Mirri herättää minut joka aamu sen jälkeen kun herätyskelloni on soinut ensimmäisen kerran, se on signaali tulevasta aamupalasta.


maanantai 26. syyskuuta 2011

Kauneus ja terveys lehden tilaajalahja

Heikkona hetkenä sorruin tilaamaan kyseisen lehden itselleni kun tilaajalahjana oli Lumenen silmänympärysvoide, huulipuna ja ripsiväri. Tuo Sensitive touch ripsiväri on joskus kaapissani majaillut, mutta taisin lahjoittaa sen silloin kaverille kun käytössäni oli jo muutama hyväksi havaittu ripsiväri. Nyt voisin testata tämän itse. Tämä vitamin c+ sarjan silmänympärysvoide ja pinkki nude huulipuna ovat uusia tuttavuuksia itselleni.

Onko joku muu sortunut tilaamaan jotakin pelkästään lahjojen takia?


Wild Rose Natural Lipstick nro.7 Pink Nude

Elämää kissojen kanssa

Ensimmäisenä esittelyssä vanhin kissani Pörri. Herra joka lähentelee täyttä kymppiä ikänsä puolesta. Pörri on rauhallinen mietiskelijä, joka toisinaan ryhtyy leikkiin nuorimman kissani kanssa. Tämä harmaa jättiläinen on pieni ääninen mies joka harvoin puhuu mitään. Pörrin karva on silkkisen hienoa eli se leijailee huoneilmassa aiheuttaen varmasti allergikoille kohtauksen. Mutta minua se ei haittaa, toki imurointi kuuluu päivittäiseen kodinhoitoon tässä taloudessa.

Kissamaisena infona lisättäköön että vanhan kissan kanssa kannattaa käydä säännöllisesti eläinlääkärillä otattamassa verikokeet joista voi seurata mm. munuaisarvoja. Munuaisten vajaatoiminta on tyypillinen iäkkään kissan sairaus. Mitään oireita ei alussa välttämättä huomaa ja kun oireita alkaa esiintyä niin saattaa olla liian myöhäistä toimia.



sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kokeilussa Sensai Premier Body Cream -Vartalovoide

Sain tästä ylellisestä vartalovoiteesta testerin tilatessani tuotteita pari kuukautta sitten Sokoksen nettikaupasta. Nyt vasta sain kokeiltua tuotetta tositoimissa. Pienestä purkista riitti yhteen kertaan.

Aivan mahtavan tuntuinen iho suihkun jälkeen kun levittelin tätä kropalle. Imeytyi hetkessä jättäen ihon samettisen pehmeäksi. Tuoksukin oli sopivan keveä mutta minulle mieleinen. Mutta tällä hetkellä varani eivät riittäisi millään tämän ostamiseen!! 200ml pakkaus kun maksaa noin 366-380 euroa! Oli kuitenkin ylellistä kokeilla tätä omalle kropalle joka kuitenkin joutuu tyytymään alle 50 euron kroppavoiteisiin.. Tuotteesta kerrotaan seuraavasti:




"Sensai Premier The Body Cream on  täyteläinen vartalovoide, jonka koostumus hellii aikuisen naisen ihoa ja antaa sille uudistunutta kiinteyttä, silkkisyyttä ja heleyttä. Poikkeuksellisen tehokas hoitotuote ehkäisee ihon ikääntymisen merkkejä.


Ylellisin vartalovoide ehkäisemään ja korjaamaan ihon ikääntymisen merkkejä. Levitä aamuin ja/tai illoin kauttaaltaan vartalon iholle."

perjantai 23. syyskuuta 2011

Biodrogailun loppu

Nyt loppui 24h-voide (α-ENERGIZING FORMULA 24-Hour Care for normal skin) ja voin tehdä postauksen loppuun teidänkin luettavaksi. Kaikkihan alkoi siitä kun kävin kosmetologin luona ensimmäistä kertaa elämässäni 23-vuotiaana. Siellä sain ohjeet ihonhoitoon ja ostin tuotteet mukaani. Köyhdyin sievoisen summan tuolla reissulla, noin 250€ jos en ihan väärin muista.. Mutta takaisin saamaani ihonpuhdistusohjelmaani.

Eli aamuisin riittää pelkkä kasvovedellä putsaaminen (Clarifying lotion) ja kasvovoide. Minulle suositeltiin värillistä kasvovoidetta (α-ENERGIZING FORMULA Tinted Moisturizer), jolloin meikkivoidetta ei tarvita ollenkaan. Itse tosin saatoin olla eri mieltä etenkin kuukautisten aikaan jolloin ihoni oikuttelee olan takaa. Muistaakseni tuota värillistä voidetta oli kahta sävyä ja minulle valittiin se tummempi versio (kesällä)



Illalla puhdistusrutiinina oli poistaa silmämeikki omalla aineellaan. Aivan kuten siihenkin saakka olin tehnyt. Kasvot puhdistettiin puhdistusöljyllä (Cleansing oil). Eli tippa vettä ja tuota öljyä lämmitettiin käsissä ja hierottiin kasvoille kevyesti.  Öljy poistettiin kasvoilta kostutetun kasvosienen kera. Eli EI vettä suoraan kasvoille! Itse asiassa tykkäsin tästä uudesta tyylistä. Jotenkin helpompi niinä päivinä kun suihkussa en muutoin käynyt. Kosmetologin mielestä muuten suihkuttelen liian usein. Tosin yritin selittää että työpäiväni jälkeen tekee mieli puhdistautua kunnolla, mutta jos ei ole tehnyt töitä löytöeläinkodissa niin ei välttämättä ymmärrä kuinka eritteiden täytteistä se homma saattaa toisinaan olla... :D

Illalla taas 24h voide kasvoille. Lisäksi minulle suositeltiin noin 4kk välein kosmetologilla käyntiä. Tästä olen joutunut poikkeamaan taloudellisen tilanteen vuoksi. Tosin nyt kun iho taas oikuttelee, niin tekisi mieli varata aika. Kenties uudelle kosmetologille kuulemaan toinen mielipide. En nimittäin vakuuttunut Biodrogan vaikutuksista. Tosin alussahan lipsuin käyttämään muitakin tuotteita (etenkin kun löysin Cliniquen calrifying lotion 2... rakkauteni!)




Nyt loppuaika meni tunnollisesti vain Biodrogaa käyttäessä ja naama oireilee (stressi, syksy, ruokavalio???) oikein kunnolla. Kuten olenkin aiemmin valitellut niin näppyä tulee toisen perään ja ne on vielä kipeitä "paiseita". Ja hyvät lukijat nyt en liioittele, sillä miesystävänikin huomautti näppyjen lisääntymisestä minulle taannoin.. en tiedä pitäisikö huolestua?? :D

Lisäksi Biodrogan tuotteet ulkoisesti eivät herätä minussa ihastusta. Tuohon hintaan toivoisin hieman ylellisyyttä tai bling blingiä.. aivan liian tylsän näköistä mielestäni tällä hetkellä.  



Biodrogailut saivat loppua minun puolestani ja aloitin kaksi kuukautta (näin alkuunsa) kestävän karkkilakonkin tässä muutama päivä sitten! :D 

Nyt nassu tehokuurille ja vinkkejä otan edelleen vastaan! 

Monsteri kiittää ja kumartaa. :)

torstai 22. syyskuuta 2011

Lupaan parantaa tapani... jälleen kerran..


Varoitus! tämä postaus sisältää marinaa syksyn kuivattamasta ihosta sekä toisaalla kukkivasta naamastani. Jos et halua lukea näistä aiheista lisää niin skippaa suosiolla. Ne jotka taistelevat samaisten ongelmien kanssa niin tervetuloa lukemaan ja jakamaan neuvoja! :)

Ensinnäkin. Töissä kemikaalien kanssa lutraaminen ja "kotona" muutto- ja remonttipuuhat ovat saaneet käteni kuivahtamaan rusinoiksi ennätysajassa. Käteni huutavat kosteutta ja laiska bloggaaja ei aina muista sitä niille antaa. Nyt yritän muhitella käsiä ja etenkin kynsiä oliiviöljy-kylvyssä ja vetää puuvillahanskat käsiin iltaisin kera rasvan. Myös OPI Envy- kuuri alkaa uudelleen kun geelit ovat siirtyneet tauolle määrittelemättömäksi ajaksi.

Ivallista on että kuivien käsien sijaan naamani iho kukkii tällä hetkellä täysillä- ilmeisesti ihoni luulee kevään tulleen. Näppyä ja epäpuhtauksia kasvojen täydeltä! Syynä saattaa olla Biodroga-kuurin uudelleen aloitus tai sitten töistä johtuva stressi. Oli syy mikä tahansa, niin tätä bloggaajaa se harmittaa kovasti. Kun saan Biodrogailut kunnialla loppuun (ihan pian!!) niin aloitan tehokuurin. Lisäksi kosmetologin pakeille juokseminen innostaisi, harmi vaan että kaikki ylimääräinen raha kuluu tällä hetkellä viikonloppureissuihin miesystäväni luokse. Keväällä siihen on odotettavissa mahdollisesti muutosta! :)

Mutta kaikki vinkit otetaan vastaan erittäin kiitollisena! Ajattelin kokeilla Lazy Dynamite blogissakin kehuttua aspiriini kuorintaa heti kun Biodroga 24h-voide on saatettu loppuun.

Kokemuksia, vinkkejä??

Muistoja kesästä 2011


Kauneusmessut Helsingissä 21.-23.10.2011

Sain tänään Kauneus ja terveys lehden mukana messujen ohjelman itselleni ja nopeasti selattunakin se jäi kiinnostamaan erittäin paljon! Pääsylippu maksaa 14€/10€ kertalippu ja kokoaikalippu 25€/18€. Perjantaina opiskelijat ja eläkeläiset hintaan 7€!! 

Messualue on avoinna perjantaina klo 10-19 ja lauantaina sekä sunnuntaina klo 10-18. Itse voisin mennä la-su päivinä, jolloin se olisi oiva aloitus lomalleni. Sopivasti olisin pääkaupunkiseudulla tuohon aikaan.. :)

Lisätietoja tapahtumasta löydät täältä.

Kuinka moni lukijoistani on menossa  messuille?? :)







keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kokemuksia ripsien pohjustajista? Mascara base or primer, anyone?


Onko kellään lukijalla kokemusta ripsien pohjustajista? Esimerkiksi Shiseido Nourishing Mascara Basesta? Mietin onko niistä mitään apua kun kaivataan suurenmoisia ripsiä juhliin, mutta ei haluta/osata käyttää tekoripsiä? Ainakin Lancomella on myös pohjustaja nimeltään Cils Booster XL Super-Enhancing Mascara Base. Myös edullisempien merkkien kokemukset kelpaavat! :)

Tästä lähdetään liikkeelle...




keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kosmetiikan orja?

Olen pohtinut omaa kosmetiikkahullutustani sen jälkeen kun miesystäväni kysyi miksi oikein meikkaan. Olisin kuulemma "luonnonkauniina yhtä kaunis kuin maalattuna" Tähän hän lisäsi heti erään ettei meikeissäni mitään vikaa siis ole.. :D

Mutta ajatus jäi silti päähäni pyörimään. Meikkaanko siis toisia naisia varten, näyttääkseni ettei minun tarvitse jäädä seinäruusuksi? Meikkaanko siksi että OLEN nainen tai yritän korostaa sitä? Nyt kun minun ei tarvitse ehostaa itseäni miesmarkkinoita varten? Asiaa hetken pohdittuani olen sitä mieltä että meikkaan lähes päivittäin että nautin siitä värileikistä edelleen ja suhtaudun siihen kuin rakkaaseen harrastukseen (voisiko se olla harrastus??)

Eräs kaverini kerran kysyi olenko pohtinut mitä meikit ja kosmetiikka ylipäätään tekee iholleni pidemmän päälle? Hän kuuluu ryhmään, jonka ajatus lienee lähinnä "rumat meikeillä koreilee". Vaikka en mikään asiantuntija ole, niin koen kosmetiikan turvalliseksi "oikein käytettyinä" Toki kemiallisille aineille voi herkistyä, mutta niin kauan kun oireita ei ilmaannu niin kosmetiikka on lähellä sydäntäni.. näin hassusti ilmaistuna. Mutta jos jotain kiinnostaa lukea haitallisista aineista kosmetiikassa niin klikatkaa itsenne tänne.

Onko kukaan lukijoistani koskaan pohtinut vastaavia aiheita?




keskiviikko 31. elokuuta 2011

Elokuun tilinpäätös:

Loppuneita:

  • Avon naturals facial scrub peach and almond milk. Tämä kuuluu ok-tason tuotteisiin. Ei kuitenkaan ole "pakko ostaa uusi tilalle"-tuote.
  •  
  • Garnier mineral deodorant anti-white marks. Ei saanut aikaan valkoisia viivoja/sotkua mustiin paitoihin. Ostin jo uuden deon tilalle.
  •  
  • Sally Hansen Diamond Strength Cuticle & Nail Refiner. Hierontavoide kynsille ja kynsinauhoille (huuhdotaan pois) Ihan ok-tasoa, en kuitenkaan tule ostamaan uutta tilalle, sillä tämä kuuluu tuotteisiin joita en muista käyttää vaikka kaapissa olisikin tyrkyllä.
  •  
  • Loreal Telescopic mascara. Paljon kehumani mascara josta todella pidän. Jos kaapissa ei olisi viittä avaamatonta mascaraa niin ostaisin tämän. Erottelee kauniisti ripset, aivan kuten haluankin mascarani tekevän.  
  • ELF Mineral Foundation, sävyssä Light. Sopii täydellisesti keltapohjaiselle iholleni. Levittyy hyvin eikä jätä rajoja kiireisinäkään aamuina. Iltameikissä ei kuitenkaan ole tarpeeksi peittävä yksistään. Mutta tätä ostan lisää kiireisiä arkimeikkejä varten. Lisää voit lukea täältä

    Ostettuja:

    • Phytomer seaweed soap with exfoliating cleansing particles. Saippua jossa kuorivia hippusia. Tykkään! :)
    •  ELF tilaukseni, josta voit lukea täältä
    • Oooops! En ole pitänyt listaa kaikesta ostamastani, joten tästä nyt saattaa jäädä joku tuote uupumaan.. Mutta montaakaan kosmetiikka tuotetta ei ole kaappiini pesiytynyt vähään aikaan jos tuota ELF tilausta ei lasketa!  :D

      tiistai 30. elokuuta 2011

      Biodroga

      Käytyäni kosmetologin luona, olen nyt epäsäännöllisen säännöllisesti käyttänyt Biodrogan tuotteita kasvoillani. Teen näistä omaa postausta parhaillaan, mutta sen loppuun saattaminen on kestänyt ikuisuuden. Päätin tehdä lopullisen raportin näistä vasta kun tuo 24h voide on loppunut kokonaan, sillä se on ainoa tuotteista jota olen käyttänyt säännöllisesti (lue:päivittäin) Yritän nyt sinnitellä ja käyttää ihonpuhdistukseen ainoastaan loppuajan näitä Biodrogan omia tuotteita. (nyyh, ei Cliniquen kasvovettä...)

      Käytössäni on seuraavat tuotteet:

      maanantai 29. elokuuta 2011

      Asiaa lävistyksistä

      Lävistykset ovat asia joka jakaa mielipiteet vahvasti. Itse kannan mukanani melkoisen kasan metallia joka päivä eli minun kantani lienee selvä. Tällä hetkellä paikoillaan on kymmenen kappaletta. Niitä "tavallisia" korviksia en laske mukaan, vain ylimmät rustossa sijaitsevat. Rakkain lienee rustossa oleva industrial. Turhin lienee kielilävitys sillä eihän sitä oikeasti kukaan näe. Mutta semmoinenkin on hankittu ja vaivatonhan se on joten saa kulkea mukana.. Ensimmäinen lävistykseni oli napalävistys ja se on edelleen paikoillaan, vain hieman uloskasvua on tapahtunut näiden kahdeksan vuoden aikana.

      Jos haluat lisää tietoa lävistyksistä niin klikkaa itsesi tänne!!  En koe mikään asiantuntija olevani, joten tuolta sivustolta löytyy asiallista tietoa aiheesta kiinnostuneille. Toki voitte kysellä minulta omia kokemuksia jos haluatte. :)

      
      Industrial ja sen kaverit

       
      Tilaan omat "romuni" ulkomailta, ihan jo hintojen takia. Mieluiten shoppaan Crazy Factory Piercing nimisestä paikasta. Toimituskulut ovat 4,90€ tilasitpa kuinka paljon tahansa (jos tilaus yli 50e niin ilman toimitusmaksuja!)

      No se aiheesta tällä kertaa, Monsteri kuittaa ja toivottaa hyvää viikon alkua kaikille! :)

      keskiviikko 24. elokuuta 2011

      Sinulle on postia...

      Tällä kertaa ELF tilaukseni sisälsi seuraavat tuotteet:
      • Studio Stipple Brush
      • 3pc Eyelid Primer Set
      • Tinted Moisuriser Spf 20 -Beige
      • Beauty School - Eyeshadow Palette -Natural
      • Beauty School - Eyeshadow Palette -Smokey
      • Studio Matte Lip Colour -Praline
      • Studio Matte Lip Colour - Tea Rose
      Tämä on tällä kertaa vain kuvapostaus kun en ole ehtinyt kokeilemaan tuotteita.




       


      
      Kirjoitusvirheen kera INC

      
      Ensin sävy Tea Rose, toisena Praline

      
      Smokey

      
      Natural