tiistai 30. marraskuuta 2010

The end II

Tällä kertaa ihonhoitotuotteita. Kaksi kasvojenpesutuotetta sekä päivävoide.

Ensimmäisenä Herbinan Clearline tasapainoittava puhdistusgeeli. Ostin omani Prismasta kun tarvitsin matkalle mukaan halvan, mutta toimivaksi todetun tuotteen. Hinta taisi olla alle 5 euroa. "Auttaa vähentämään epäpuhtauksien syntymistä. Syväpuhdistaa ihohuokoset poistamalla ihon epäpuhtaudet ja ylimääräisen rasvan. Ei kuivata ihoa. Viilentää ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa." Olen käyttänyt tätä jo aiemmin eli tiesin mitä ostin. Tuote ei kuivata ihoa vaikka poistaa meikin hyvin iholta. Tällä sain pois myös vedenkestävän silmämeikin pois ilman suurempia hankaavia liikkeitä. Viilentävä vaikutus johtuu xylitolista. Tämä on ihan perustavaraa. Hinta-laatu suhde kohdallaan. Plussaa suomalaisuudesta.


Toisena Yves Rocherin Sebospecific Ultra purete Vaahtoava puhdistusvoide. "Puhdistaa ihon ja ihohuokoset. Hidastaa kasvojen rasvoittumista." Tuote on tarkoitettu rasvoittuvalle tai sekaiholle. Vihreä voidemainen koostumus sisälsi pieniä rakeita, jotka hämmästyttivät minut ensimmäisellä käyttökerralla. Mistään kuorinnasta ei puhuta selosteessa. Lisäksi tässä oli omituinen tuoksu. Ennenkuin kukaan kysyy, oliko tuote ehtaa, niin 2013 on viimeinen päiväys. En käyttänyt tätä päivittäin, mutta olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tapanani on ollut käyttää 2 eri tuotetta kasvojen iholla iltaisin, tätä käytin ensimmäisellä kierroksella. Iho jäi pehmeäksi. Silti arvelutti oliko minun tuubiini sujahtanut väärä aine. Ne rakeet jäivät kaihertamaan, etenkään kun niistä ei missään mainittu. :D  Odotin erillaista koostumusta. Ihan ok tuote, mutta ei minun makuuni. Etenkin tuoksusta miinusta. 


Viimeisenä Lumenen vitamin-C Virkistävä päivävoide. Tämä oli ihanaa. Voide imeytyy nopeasti ja ihosta tulee terveen ja hehkuvan näköinen. Todellinen löytö, jota haluan lisää. Suurta plussaa siitä, ettei iho jäänyt tahmeaksi. Olen aiemmin ylistänyt Lumenen tehohoidon ja tässä on toinen ylistystä saava tuote. <3 Täytyy tosin muistaa ettei tuotteet aina sovi kaikille tai anna samanlaisia tuloksia. Minulla tämä on ollut loisto tuote tästä hintaryhmästä.

2 kommenttia: