sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Eräs sunnuntai..

Päätin laittaa puhelimen äänettömälle ja rentoutua naamioitumalla. Aloitin operaation käymällä suihkussa normaaliin tapaan. Pikainen kuivattelu ja siitä lämpimän kylpytakin suojiin. 

Hiuksiin kokeilin Avonin Mandariini ja Kiiwi Jogurttihiusnaamiota ja kasvoille laitoin Avonin Planet Spa sarjan  Kuolleenmeren mineraalit naamion.


Hiusnaamio oli ihan ok. Naamio laitetaan pyyhekuiviin hiuksiin. Annoin vaikuttaa ohjeessa annetun viiden minuutin yli reilusti. Tuoksu oli mukavan pehmeä ja se jäi hiuksiin muistoksi. Tuoksuherkän ihmisen kannattaa ehkä tämä kiertää kaukaa, itse pidin hedelmäistä tuoksua rentouttavana etenkin näin talviseen aikaan. Hiukseni olivatkin jo naamion tarpeessa ja tuntuivat naamioinnin jälkeen silkkisemmiltä. Perään lykkäsin kuitenkin vielä jätettävän hoitoaineen. Mopin leave in  - tälläkin kertaa.

Kasvonaamiosta pidin vieläkin enemmän. Se tuntui oikeasti tekevän iholle ihmeitä. Minun korppu iholleni, joka vieläpä tykkää hieman näppylöidä tällä hetkellä! Voitte kuvitella kuinka tyytyväisenä hykertelin. Naamion annoin vaikuttaa reilun 10 minuuttia kun unohdin ajantajun sohvalla. Ohjeessa sanotaan että 5-10 minuuttia. Naamio oli paksua tavaraa ja se oli helppoa levitellä. Lopussa alkoi kasvojani hieman kiristää, mutta pesun jälkeen iho oli kuin samettia ja näytti elinvoimaiselta. 



Levittelin kasvoille vielä Avon Care-sarjasta talveksi suunnatun voiteen nimeltä Winter intensive face cream. Paksu voide sisältää A ja C vitamiineja. Voide imeytyy ihoon, mutta meikin alle en tätä laittaisi sillä se jättää ihon hieman rasvaisen tuntuiseksi. Mutta illalla tätä on ihana levitellä kasvoille. Minulla kun tuppaa poskipäät kuivumaan tuolla tuiskussa niin helposti. Ihan kun en muuten kuiva olisikaan... :D

perjantai 17. joulukuuta 2010

Mistä on Monsterin joulu tehty?

Tietenkin Lumiukko-elokuvasta. Suosikkini jo vuosia. Aivan ihana koko perheen elokuva. Toinen must see- elokuva on Painajainen ennen joulua. Lumiukko elokuvasta tuttu Walking in the air  on ihana biisi, joka nostattaa aina kylmänväreet hyvällä tavalla selkäpiitä pitkin. Viimeksi tänään. :)
 
Kynttilät ja somisteet. Rakastan kynttilöitä! Niiden tuomassa hämyisessä valossa on sitä oikeaa joulun tunnelmaa. Lisäksi niiden valossa pienet pölykoirat tai kissankarvat matolla eivät näy.. Koristeissa vähemmän on enemmän - minun mielestäni.

Hyvä ruoka ja juoma. Jouluun kuuluu glögi. Itseasiassa se kuuluu talveen, kulutan sitä useita litroja talven mittaan. Myös ihanan kuuma ja täyteläinen kaakao jonka päällä on kermavaahtoa on ihana tapa aloittaa "myöhäinen" aamu. Perinteiset jouluruúat eivät ole minun suosikkeja olleet koskaan. Kaikki ne laatikot eivät kuulu pakollisiin hankintoihin, kinkkukaan ei ole kuulunut ruokavaliooni enää vuosiin. Ihana jouluateria voisi sisältää muutaman salaatin, täyteläisen perunamuusin ja savustettua lohta. Ja jotain syntisen ihanaa jälkiruokaa tietenkin... :)

Joulun tunnelma. Kiireettömyys ja hyvä olo. Ehkäpä tärkein asia joulussa. Vaikka traditiona on ollutkin sairastelu jouluna, ei se saa joulua latistumaan. Villasukat jalkaan, kuppi kuumaa glögiä ja joulu on pelastettu. :)

Monsteri pitää bloggailusta joulun mittaisen tauon. Muistakaa hemmotella itseänne! :)




Ihanaa joulua kaikille blogini lukijoille! :)







torstai 16. joulukuuta 2010

I see red

Kaikki suoraväreistä kiinnostuneet! Tässäpä vielä postaus teille. Jos taasen suoravärit ei kiinnosta niin tämän voitte skipata..




Suoravärit eivät sisällä hapetetta eli ne ovat hiuksille hellävaraisempia verrattuna markettien ja kampaajien (hapetteita sisältäviin) hiusväreihin. Suoraväri peseytyy pois hiuksista, yleensä noin 8-12 pesun jälkeen. Mutta tämäkään ei ole mikään kiveen hakattu fakta. Esimerkiksi pinkki raita kaverin blondatussa tukassa kesti huomattavasti pidempään kuin sen kahdeksan pesua, vaikkakin haalistuneena. Itselläni suoraväri alkaa pysytellä latvoissa noin neljännen värjäilyn jälkeen. Joten joka kerralla en laita suoraväriä koko tukkaan, vaan ainoastaan juurikasvulle. Toki haalistumista tapahtuu latvoissakin ajan saatossa. Itse laitan noin joka 2.-3.kerta koko tukkaan värit muhimaan.

Suoravärein ei voi vaalentaa omaa hiusta, mutta niiden avulla hiuksistaan voi taittaa esimerkiksi keltaisuutta (esim. blondatut hiukset). Oman hiuksen tulisi olla mahdollisimman vaalea, etenkin halutessa kirkkaita sävyjä. Itse omaan kokemusta lähinnä punaisista sävyistä. Mutta sävyjähän on valittavana keltaisesta siniseen...
 
Oman tukan kunto vaikuttaa siihen kuinka suoraväri tarttuu hiukseen. Väri kiinnittyy ainoastaan hiuksen pinnalle suomukerroksen päälle. Jos tukka on liian hyvässä kunnossa, ei väri pääse tarttumaan suomuihin vaan liukuu pois. Tässä kohden huonokuntoisempi tukka on hyvä juttu. Itse omaan karhean hiuslaadun.

 Olen tilannut omat värini suoraan Renbowilta eli täältä.
Yksi Crazy colorpullo sisältää 100ml väriä ja sillä värjään itse kerran tai kaksi riippuen laitanko värin koko tukkaan. Hintaa pullolle on neljä puntaa ja neljän pullon pakkauksen saa hintaan 12£. Postikuluja ei tule. Mielestäni hyvin  edullinen paikka ostaa. Toimitus on mielestäni nopea. Itse tilasin 26.11 ja paketin hain 7.11 postistani. Tuotteet oli hyvin pakattuna eikä mikään pullo ollut vuotanut. Kerran sain hieman vuotaneen pullon, mutta en jaksanut siitä valittaa kun muut pullot olivat kunnossa eikä väriä ollut mennyt teelusikallista enempää. Mutta jos haluat ostaa Suomesta niin itse olen Cybershopista ostellut. Webshoppiin pääset tästä.

Omasta värjäys-sessiosta voitte lukea aiemman postauksen täältä. 
Aiempi postaukseni suoraväreistä tässä. Loppuun vielä kuvatus allekirjoittaneen tukasta joulukuussa 2010.



Todella salaperäinen kuva  ;D

torstai 9. joulukuuta 2010

Here There And Everywhere..

Tässäpä teille Monsterin nahanluontia. Ei. Kyseessä ei ole kuvakooste minusta kuorimassa kroppaani tai edes kasvojani, vaan lupailemani juurikasvun värjäys operaatio. 

Koko homma lähtee käyntiin oman hiusvärin blondaamisella, jota nyt olikin jo "pari senttiä" ehtinyt puskemaan esiin. Yleensä värjäilen noin reilun kuukauden välein juurikasvun piiloon. Elean värinpoistoa juurikasvulle ohjeen mukaan. Vaikutusaikana minulle riittää sellainen 10-20 minuuttia. 



Huolellinen huuhtelu ja hiusten selvitys. Hoitoainetta en käytä, jotta hiussuomut olisivat auki suoraväriä varten. Kuivaan hiuksia hieman pyyhkeellä taputellen.

Tässä kuvassa näkyy kuinka oma hiusväri vaalenee ihan blondiksi ja suoravärillä aiemmin värjätty hius muuttuu oranssiksi. Lisäksi otsahiuksista lähtee väri ensimmäisenä haalistumaan sillä kasvoja pestessä on vaikeaa olla kastelematta etuhiuksia vaikka ne olisivatkin kiinni.



Suoraväriä päähän runsaalla kädellä. Tässä kohtaa kannattaa olla varovainen, ettei ole seinät ja lattiat väritahrojen peitossa. Puhtaaksi hinkkaaminen on hankalaa ja vaatii usein kloritea avuksi. Eli varovaisuus ja maltti on valttia. Väriä laitan niin ettei sitä valu, mutta hiukset ovat kauttaaltaan tämän geelimäisen mönjän peitossa. Tällä kertaa laitan myös latvoihin, sillä edellisen kerran laitoin vain juurikasvulle. Laitan hiukset nutturalle. Annan muhia (kelmuun peitettynä) tunnista pariin- toisinaan jopa 5h. Koska suoraväri EI sisällä hapetetta, ei tämä polta hiuksia karrelle vaikka vaikutusaika olisi pidempi. Ja itse käytän tässä Renbowin sävyä Fire.

Huuhtelu. Tässä kohden lattia näyttää lähinnä teurastamon lattialta. Ja oma lattia on punertavaksi muuttunut. Eli jos/kun hankin oman asunnon, niin suihkuni lattia tulee olemaan tummanharmaa (helpottaa elämää kummasti kun ei tarvitse hinkata joka suihkuilun jälkeen..) Tässä kohden hoitoainetta kehiin. Tänään Tigin Oatmeal and honey. Ihana tuoksu. Loppuun huuhtelut ja jätettävä hoitoaine joka tällä kertaa MOP leave-in hoitis. Hiusten pyyhekuivaus (olen lähdössä ulos joten tukka on kiva saada kuivaksi ennen pakkaseen lähtöä) ja selvitys. (Huomatkaa laadukas kuvankäsittely! ;D)


Valmis tukka. Jee. 


Olipa hölmö ja teille ehkä täysin turha postaus, mutta nyt tiedätte kuinka Monsteri piilottaa harmaan tukkansa. ;D

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Monsteri vaihtaa väriä


Rakastan punaista tukkaani hirmuisesti. Aikaisemmin olenkin kertonut käyttäväni ainoastaan suoravärejä. Renbowin sävy Fire on ollut hiuksissa jo pitkään. Sitä ennen oli Vermillion red. Jossain vaiheessa sekoittelin näitä kahta edellä mainittua sävyyn nimeltä Cyclamen. Tuloksena oli viininpunainen tukka, jossa en kuitenkaan kovin pitkään viihtynyt.

Tällä kertaa tilatessani valitsin jotain muuta, nimittäin Orangen, joka nimensä mukaan on oranssi. Kaapissa on vielä kaksi pulloa tuota Firea, jotka käytän ensin pois. Mutta pian Monsteri palaa (ainakin hetkeksi) oranssimpaan kuosiin.

Edelleen poistan oman värini juurikasvusta Elean värinpoistolla. Koko tukkaan en värinpoistoa laita. Tarkoituksena on värjätä juurikasvu (oranssilla) suoravärillä ja toisinaan laittaa sitä myös pituuksiin (kun tuo Fire-sävy haalistuu ajan myötä) Saattaa olla hassun näköinen tukka hetken aikaa, mutta eipä tule samanlaista vastaan ihan heti. Monsteri on siis "erilainen nuori"? :D


Värjäys-operaatiosta en hölise sen enempää tällä kertaa. Kuvituksena kulissien takana-kuva arkistosta.


perjantai 3. joulukuuta 2010

Ostoksia, ostoksia



Kun ELF ilmoitti että tilaaja saa kaupanpäällisenä 32 luomivärin paletin EN voinut vastustaa. Joten pakettiin lähti aurinkopuuteri-paletit sävyissä Golden Bronzer ja Warm bronzer. Lisäksi poskipuna sävyssä Gotta glow, joka on paremmin korostuspuuteri mielestäni.

En ole vielä ehtinyt perehtyä tuotteisiin ja ne ovat paketeissakin vielä. Arviointia tulee kunhan saan aikaan jotain järkevää. Lisäksi valo-ongelma edelleen on vaivana. JOS viikonloppu sujuu rauhallisesti, niin yritän saada tehtyä jotain tuolle valo-asialle. Vihdoinkin. 

Olen hehkuttanut aiemmin ELF:n nopeasta postituksesta, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Marraskuun 21.päivä olin illalla laittanut tilaukseni ja eilen tuli ilmoitus että paketin saa hakea. Tuotteet on aina pakattu huolella eikä mikään tuote ole ollut saapuessaan rikki tai muutoin viallinen. Hinta on halpa mutta laatu mielestäni hintaan nähden hyvää. Ja tosiaan Paypalin kautta hoidan maksut.





torstai 2. joulukuuta 2010

Meikkivoiteeni..


Kaapissani on tällä hetkellä useampi avattu/korkattu meikkivoide. Käytin kesällä tummempaa sävyä ja syksyllä/talvella aloitan sekoittelemaan omaan ihoon sulautuvaa sävyä kunnes voin alkaa käyttää sitä vaaleinta voidetta. Kylläpä on naisen elämä vaikeaa, ainakin jos siitä itse tekee sellaista.. :D

Tällä hetkellä minulla on käytössä Lórealin True Match sävyssä W3 Golden beige. Tuote lupaa mukautua ihon sävyyn ja olen ollut tyytyväinen tähän lupaukseen. Tätä ei ole tarvinnut sekoitella toisiin tuotteisiin, sillä se todella mukautuu ihoni sävyyn eikä rajoja näy missään. Tietenkin levitän tätä myös kaulalle, jotta varmasti kasvot ja kaula on samaan kroppaan kuuluvan näköisiä. Mikään ei ole hölmömmän näköistä kuin "väärän värinen pää" muussa kropassa. :D

Meikkivoiteen lisäksi laittelen silmänalusille peitevoidetta ja mahdolliset näpyt piilottelen (joita nyt ei ole ollut, kiitos tupla-pesujen). Tämä vaatii T-alueelle seuraksi puuterin, mutta se on tarpeen jokaisen kokeilemani meikkivoiteen kanssa. Tästä tykkään, etenkin kun tuote on pumppupullossa. Kätevää annostella ja hygieenistäkin. 

Sävyjä on Lorealin nettisivujen mukaan 11 kappaletta eli sieltä pitäisi jokaiselle periaatteessa löytyä omansa. Mutta kuten kaikessa myös tässäkin asiassa (ja etenkin meikkivoiteen kanssa) täytyy muistaa ettei kaikki sovi kaikille. Esimerkiksi Karkkipäivä blogissa True match ei nostata hurraa huutoja ilmaan. Minä sen sijaan pidän tästä. Tätä tulee hankittua lisää ellen raaski ostaa Lancômen Teint Miraclea. Tällä hetkellä kukkaro ei kyllä kiitä jos laitan sen vajaan 50 euroa meikkivoiteeseen, kun tämän Lórealin saa alle kahdenkympin..


EDIT. Toimimaton kuva poistettu.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Hyvästi kynnet!

Liian ajoissa riemuitsin kynsien kasvatus-operaatiotani. Tänään oli töissä niin kamala päivä, että pureskelin oikean käden kynnet aivan lyhyiksi. Henkinen stressi tila sai toimimaan tavalla, jota en ole harrastanut vuosiin! Eli nyt on kynnet minimaalisen lyhyet. 

Opin Nail envyä käytän edelleen, mutta tuloksia en voi esitellä kun leikkelin kynteni. Oli kamalaa kun oikean käden kynnet olivat lyhyttäkin lyhyemmät ja toisessä kädessä pitkät. Siis goodbye projektini. Yritän ensi vuoden puolella uudelleen. Nyt en uskalla luvata mitään kun en tiedä miten työrintamalla tapahtuu tämän vuoden puolella. Ärsyttävää ja uuvuttavaa. Minä kun vielä olen sellaista "yli-suorittaja" mallia.. Toivon että tilanne selviää ja pääsen huokaisemaan helpotuksesta mahdollisimman pian.

Nyt menen kaakaokupin kanssa peiton alle ja olen onnellinen että kotona asiat ovat hyvin. Yritän unohtaa työ-asiat hetkeksi.



tiistai 30. marraskuuta 2010

The end II

Tällä kertaa ihonhoitotuotteita. Kaksi kasvojenpesutuotetta sekä päivävoide.

Ensimmäisenä Herbinan Clearline tasapainoittava puhdistusgeeli. Ostin omani Prismasta kun tarvitsin matkalle mukaan halvan, mutta toimivaksi todetun tuotteen. Hinta taisi olla alle 5 euroa. "Auttaa vähentämään epäpuhtauksien syntymistä. Syväpuhdistaa ihohuokoset poistamalla ihon epäpuhtaudet ja ylimääräisen rasvan. Ei kuivata ihoa. Viilentää ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa." Olen käyttänyt tätä jo aiemmin eli tiesin mitä ostin. Tuote ei kuivata ihoa vaikka poistaa meikin hyvin iholta. Tällä sain pois myös vedenkestävän silmämeikin pois ilman suurempia hankaavia liikkeitä. Viilentävä vaikutus johtuu xylitolista. Tämä on ihan perustavaraa. Hinta-laatu suhde kohdallaan. Plussaa suomalaisuudesta.


Toisena Yves Rocherin Sebospecific Ultra purete Vaahtoava puhdistusvoide. "Puhdistaa ihon ja ihohuokoset. Hidastaa kasvojen rasvoittumista." Tuote on tarkoitettu rasvoittuvalle tai sekaiholle. Vihreä voidemainen koostumus sisälsi pieniä rakeita, jotka hämmästyttivät minut ensimmäisellä käyttökerralla. Mistään kuorinnasta ei puhuta selosteessa. Lisäksi tässä oli omituinen tuoksu. Ennenkuin kukaan kysyy, oliko tuote ehtaa, niin 2013 on viimeinen päiväys. En käyttänyt tätä päivittäin, mutta olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tapanani on ollut käyttää 2 eri tuotetta kasvojen iholla iltaisin, tätä käytin ensimmäisellä kierroksella. Iho jäi pehmeäksi. Silti arvelutti oliko minun tuubiini sujahtanut väärä aine. Ne rakeet jäivät kaihertamaan, etenkään kun niistä ei missään mainittu. :D  Odotin erillaista koostumusta. Ihan ok tuote, mutta ei minun makuuni. Etenkin tuoksusta miinusta. 


Viimeisenä Lumenen vitamin-C Virkistävä päivävoide. Tämä oli ihanaa. Voide imeytyy nopeasti ja ihosta tulee terveen ja hehkuvan näköinen. Todellinen löytö, jota haluan lisää. Suurta plussaa siitä, ettei iho jäänyt tahmeaksi. Olen aiemmin ylistänyt Lumenen tehohoidon ja tässä on toinen ylistystä saava tuote. <3 Täytyy tosin muistaa ettei tuotteet aina sovi kaikille tai anna samanlaisia tuloksia. Minulla tämä on ollut loisto tuote tästä hintaryhmästä.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Monsterin kynnet...

Tässä lupailemani postaus omista raatelukynsistäni (aika kaukana moisista..)
Luonnostaan kynteni kasvavat ihan mukavaa vauhtia, mutta ne ovat heikot ja liuskoittuvat erittäin helposti. Lisäksi ne alkavat kynsien reunoista lohkeilla luonnostaan kun tietty pituus on saavutettu eli ne haluavat muodostua luonnostaan teräviksi raateluaseiksi. Tähän kun lisätään Monsterimainen huolimaton kynsien käyttö, saadaan aikaan katkeilevat kynnet. Viimeksi taisin ihanan pitkiksi kasvaneet kynnet lohkaista kun siivotessa törkkäsin keskisormen oveen ja poikkihan se meni iloisesti. Pakkomielle pakotti katkaisemaan loputkin kynnet.

Olen laiminlyönyt kynsien hoidon tässä kaiken kiireen keskellä, mutta nyt aloitin kuurin OPIn Nail envyn kanssa. Lisäksi muhittelen niitä oliiviöljy-kylvyssä ainakin kerran viikossa. Lupaan. Töissä olen käyttänyt ahkerasti hansikkaita veden kanssa lutratessa (jo pelkästää käsieni ihon hyvinvoinnin takia) Lisäksi yritän olla viilaamatta kynsiäni samanpituisiksi, vaikka yksi menisikin poikki/katki..


Loppuun vielä kuva kynsistä nyt. Jatkossa päivitän kynsi-projektin etenemistä viikoittain. 



Tässä näkyy myös talven kuivattama iho. Granny!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Piristystä lumimyrskyn keskelle

En ole yhtään talvi-ihminen. Syitä on monia. Iho ja hiukset kuivuu entisestään. Nenä vuotaa ja muuttuu punaiseksi. Suklaata ja herkkuja tulee naposteltua enemmän kuin laki sallii. Lisäksi näytän oravalta kerrospukeutuessani. Olen mukavuudenhaluinen vilukissa. Haluan paistatella auringossa ja siemailla jääteetä.

 Opin Nail envy oli tullut perille. Tänään alkaa sitten operaatio "kynnet". Otan teille kuvaa tänään myöhemmin ja teen niistä oman postauksen tälle viikolle kunhan aika antaa myöden. 

Ongelmana kuvaamisissani on liian heikko valaistus. Muutenkin on pimeää ja sitten kattovalaisimesta pamahti kaksi halogeenia.. kynttilänvalossa on ihanaa mutta kuvat ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta yritän parhaani. Pitäisi hankkia valaisin meikkaus-pisteeni luokse, mieluusti päivän/luonnonvaloa mahdollisimman paljon muistuttavalla lampulla. Vinkkejä otetaan vastaan tämän idean toteuttamiseksi.

Nyt lämmitän kupin kaakaota ja heittäydyn peiton alle piiloon tuota lumista maisemaa.. Vaihdoin blogiin taas ilmettä, kun hyisen lumisen taustan katseleminen sai ihoni kananlihalle.  :D







maanantai 22. marraskuuta 2010

Is this love?


Olenko löytänyt vihdoinkin etsimäni? Onko tässä minun suosikkini kautta aikojen? Oliko se tosiaan näin lähellä koko ajanOnko tämä nyt sitä rakkautta?

Puhun nyt MSCHICin mascarasta nimeltä 3D. Tilasin tämän hiljattain ja päätin ottaa sen kokeiluun kun tarvitsin säänkestävää ripsiväriä lauantai-illan rientoihini. Olin aluksi epävarma kun katselin tuota harja-osaa sillä olen tykästynyt vanhan mallisiin harjoihin, mutta pelkoni olivat turhat. Tämän avulla yletyin jokaiseen ripseen, myös niihin pienimpiin haiveniin silmän ulkonurkassa. Massa on sopivaa koostumukseltaan ja sitä ei tule liikaa harjaan kerrallaan. Toivottavasti massa ei muutu iän myötä, sillä se näyttäisi olevan täydellistä tällä hetkellä. Ei liian juoksevaa tai liian kuivahkoa.

3D lupaa pidentää, tuuheuttaa, rakentaa ja kaartaa.. Omat ripseni eivät ole koskaan näyttäneet paremmilta. Olin aivan rakastunut. Ja olen edelleen. Ainoa kohta jota en vielä allekirjoita, on tuo kaartaminen. Taivutin ripseni joten en tiedä kaartumisesta mitään ilman taivuttimien vierailua ripsilläni.

Hintaa näyttää tuotteella nyt olevan 16e, mutta itse maksoin 10e. Tämä on todella hintansa arvoinen. Tästä saattaa tulla pysyvä suhde. Ihan oikeasti. Vannon tällä kertaa. ;D

Loppuun vielä kuva. En sitten tajunnut ottaa kuvaa silmät auki, mutta eiköhän tuosta jotain selkoa saa. Ignooratkaa kulmat, olen tässä vaiheessa tehnyt vasta silmämeikin, sillä en halunnut sotkea meikkipohjaa kokeilujeni vuoksi. 



Ignooratkaa kulmat.. :D







lauantai 20. marraskuuta 2010

Namia vartalolle - Avon naturals vartalovoiteet

Asiaa Avonin naturals-sarjan ihanista vartalovoiteista. Omistan tuoksuina: kookos ja sitruunaruoho, granaattiomena ja mango, kirsikka ja muskotti sekä mansikka ja guava. Tällä hetkellä lempituoksuna on tuo kookos ja sitruunaruoho, jonka omistan myös vartalosuihkeena. Se on kivan raikas, kesäinen ja tuo mieleen muistoja menneeltä kuumalta kesältä. Ihanan piristävä tähän vuodenaikaan, joka ei ole suosikkiaikaani ollenkaan.


Voide/emulsio imeytyy ihoon nopeasti ja jättää ihon mukavan pehmeän tuntuiseksi. Mitään tehokkaasti kosteuttavia nämä eivät ole, mutta menettelee arkikäytössä silloin kun iho ei huuda kosteutusta. Tuoksut ovat mielestäni sopivan voimakkaita ja jäävät iholle melkoisen pitkäksi aikaa. Yhdessä pullossa on 200ml voidetta eli tämä riittää päivittäisessäkin käytössä pitkään. Hinta-laatu suhde on hyvä. Itse taisin maksaa 3,90€/ voide. Oli muistaakseni joku tarjous tuolloin meneillään.

Myönnän olevani laiska kroppaani kosteuttamaan, mutta kun voiteessa on hyvä tuoksu niin tuleehan sitä ahkerammin leviteltyä. Yleensä heti suihkun jälkeen ja iltaisin telkkaria katsellessa tulee rasvailtua. Talvella ahkerammin kuin kesällä. Olen myös huomannut, että tulee kausia jolloin kauneudenhoitoon tulee panostettua enemmän ja toisinaan taas se on viimeisiä asioita joita tulee tehtyä.

Onko joku muukin vastaavanlainen kausi-ihminen mitä tulee kauneudenhoitoon ja meikkaamiseen? :)



maanantai 15. marraskuuta 2010

Nine inch nails...

..on yksi suosikkini kaikista maailman bändeistä. Tämä postaus ei kuitenkaan liity kyseiseen Trent Reznorin luotsaamaan yhtyeeseen vaan kynsiin.

Kauneus on katsojan silmissä ja kaikkia ei voi miellyttää. Karkkipäivä blogin Sanni kertoi omien kynsiensä tarinan. En voi ymmärtää miksi kaikkien pitäisi olla samasta muotista tehtyjä. Suuri hatunnosto Sannille ihanasta kirjoituksestaan. :)

Itse kamppailen liuskoittuvien ja katkeilevien kynsieni kanssa ja olisin super iloinen jos saisin edes hieman pituutta nysiini. Paljon hehkutettu Opin nail envy lähti siis tilaukseen. Jos et vielä tiedä mikä Nail envy on niin asiaa valaisee esimerkiksi Ostolakossa blogin Virve tässä ja tässä.

Jos kynsien hoito on uusi asia itsellesi, niin mielestäni Amoriinin sivuilta löytyy hyvät ohjeet. Hoito-ohjeisiin pääset tästä. Lisäksi asiaa ranskalaisesta manikyyrista ja kynsien koristelustakin. Omien kynsien hoidosta kertoo Blushing omassa blogissaan.

Konad. Olen tekemässä postausta omasta konad-kokoelmasta, mutta sillä välin voin ohjata teidät katsomaan muutamaa tutorialia Youtuben ihmeelliseen maailmaan. Ensinnäkin, kuinka se toimii.. kas tässä video. Tässä kiva video kivoille kynsille. Kivaa. Tässä toinen. Olkaa hyvä. :)


Kynsiään voi koristella myös muilla tavoilla. Tässä ja tässä kivat videot. Kynsien kanssa näprääminen on kivaa! :D


PS. lupailemani postaus viime viikolla shoppailemistani kynsilakoista ilmestyy kunhan saan tarpeeksi valoa lakkojen kuvaukseen. Mutta hehkutan Goshin Rainbow lakan olevan juuri niin ihana kuin ajattelinkin. Aim in löööv! <3

lauantai 13. marraskuuta 2010

Naama-ongelmia

Tunnustan. Minua vaivaa edelleen ilkeät näpyt etenkin otsalla ja leuassa. Olen tainnut tästä jo mainita/valittaa aiemminkin. Baari-illan jälkeen kukoistus on vallassaan ja ilman baarittelujakin näpyt ilmestyvät aiheuttamaan minulle harmaita hiuksia. Lisäksi käyttämäni voiteet atooppisen ihon hoitoon saavat kasvoni punoittamaan kuurien aikana. Tähän yhtälöön kun lisää jo valittelemani pandasilmät niin mukava naamaongelma on valmis. Ei niin kaunista katsottavaa.  :D

Näppylöitä olen tuhonnut Elfin Blemish kitin avulla kiitettävästi. Täällä enemmän tietoa tästä pelastajastani. Lisäksi kaksoispuhdistus on tuottanut tulosta. Nämä yhdessä viikottaisen naamioinnin ja ihonkuorinnan kanssa ovat avain ratkaisuun. Lisäksi ihon kosteutus päivittäin on tärkeää, sillä myös kuivalle iholle syntyy näppyä.

Olen käyttänyt kokeilumielessä nyt kolmisen viikkoa Avonilta tilaamaani Pore Penetrating huokosia puhdistavaa puhdistusgeeliä ja kerran viikossa saman sarjan savinaamiota (salisyylihappo 0,5%) Hintaa naamiolla ja geelillä oli 4,90€/kpl. Tuloksia on tullut, iho on selvästi puhtaampi, sillä edes "Se aika kuukaudesta" ei saanut aikaan kuin kaksi pientä näppyä! Mutta sen verran puhdistavia nämä ovat kasvoilleni, että kunnollinen kosteutus on todella tarpeen heti pesujen jälkeen. Naamio sai aikaan kiristelevän tunteen kasvoillani melko pian sen laittamisesta. Sinnikkäästi pidin naamion sen 5 minuuttia ohjeen mukaan ja pesin pois. Sileä nassu ja mielestäni huokoset eivät paistaneet silmään niin suurina kuin normaalisti. Ihon kosteutin välittömästi Lumenen Vitamin C+ Heleyttävän päivävoiteen avuin. 

Punoitukseen ei varsinaista apua ole. Ainoastaan sitä voi peittää. Onnekseni tämä lääkekuurista johtuva punoitus kestää vain joitakin päiviä, joten siitä ei tarvitse stressata liikoja. Moneen kertaan hehkuttamani Lumenen tehohoito on auttanut minua tässä ongelmassa erittäin hyvin. 


Pandasilmiin olen apua huudellut jo aiemmin ja hyviä vinkkejä tulikin. Tähän asiaan palaan vielä uudelleen myöhemmin.



Kuinka moni muu painii ongelmallisen ihonsa kanssa?

torstai 4. marraskuuta 2010

Mist and Set Spray by ELF

Mist & Set spray on pienessä suihkepullossa olevaa nestettä (60ml) joka sisältää Aloeta, vihreää teetä, kurkkua sekä  A-, C- ja E-vitamiineja. Tätä alkoholitonta suihketta suihkitaan meikatulle kasvoille noin käden mitan päästä kasvoista. Tämä tuote lupaa pitää meikit paikoillaan päivän mittaan sekä estää värien haalistumista (silmämeikki?) 

Tätä voi myös suihkia päivän mittaan "boostaamaan" meikkiä. Tuote kosteuttaa ihoa ja saa sen hehkumaan uudelleen.



Itse koin aluksi suihkuttelun epämiellyttävänä, mutta siihen tottuu. Arastelin tämän käyttöä pitkään, mutta rohkaisin mieleni ja huomasin tämän käytön olevan ihan ok juttu. Aamuisin olen tätä suihkinut ja kerran kokeilin päivällä uudelleen suihkutella virkistys mielessä. En huomannut erikoista "pitoa" meikissä, mutta virkistävää tämän suihkuttelu oli työpäivän päätteeksi kun piti asioille vielä lähteä. Työkaveri sanoi, että meikki näytti tasaiselta ja "kivalta". Hmm.. pitää kokeilla uudelleen ja kysyä toinenkin mielipide.. :D

Hinta edullinen 3,50£. ELF nettikaupasta tilaaminen on helppoa ja toimitus on nopeaa. Yleensä viikossa tuotteet ovat jo perillä kun maksaa tilauksen PayPalin kautta. Suosittelen lämpimästi. Tuotteet ovat halpoja, mutta hintaansa nähden erittäin käyttökelpoisia.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Lokakuussa loppuneita tuotteita

Tässä kuussa loppui suihkun nurkasta L´oreal elvital total repair 5 hoitoaine, Yves Rocherin Son clarifiant gel cleansing mousse, WWW Professional Infinite virkistävä shampoo sekä kuvassa vielä pariin kertaan riittävä Lumenen paljon hypettämäni tehohoito



WWW virkistävä shampoo oli mukava yllätys. Se todella pesi hiukset kunnolla syväpuhdistaen ne. Käytin tätä ennen hiusten värjäystä poistamassa hiustuotteet kunnolla, jotta väri tarttuu paremmin. Mukana on mentholia joka tuntui virkistävän aamuisin tuoksullaan allekirjoittaneen. Lisäksi sen pitäisi virkistää päänahkaa, mutta itse en huomannut mitään erikoista tapahtuneen. Ostin tämän Hairstoren alennuksesta ja voisin ostaa uudelleen kunhan saan muita shampoo puteleita vähentymään ensin.

L´oreal Elvital total repair 5 hoitoaine oli sen sijaan ihan peruskamaa. Se lupasi korjata 5 rasituksen merkkiä eli antaa tuuheutta, vastustuskykyä, elinvoimaa, pehmeyttä ja kiiltoa. Hiukset olivat pehmeät ja kiiltävät, mutta muuta en huomannut käytön aikana. Lisäksi käytän aina jätettäviä hoitoaineita lisäksi, niin en osaa sanoa tekikö tämä Lorealin hoitoaine nuo muutokset vai oliko jätettävä hoitis se taika-aines.  


Yves Rocherin Son clarifiant gel cleansing mousse on ollut käytössäni jo monen tuubin verran. Se on vaahtoava puhdistusgeeli epäpuhtaan ongelmaihon hoitoon ja sisältää eteerisiäöljyjä (0,67%) ja greippiuutetta (1%) Minä olen huomannut ihoni olevan sileämpi ja näppylättömämpi tämän käytön yhteydessä. Tässä on voimakas tuoksu joka saattaa ärsyttää tuoksuherkkiä ihmisiä. Minunkin mielestä se on pistävä, mutta herättää aamuisin tehokkaasti. Suosikkituotteeni YR:n valikoimasta.


Lumenen tehohoitoa olen mainostanut useissa postauksissa, joten en enempää hypetä sitä. Olette tainneet jo lukea miljoona kertaa kuinka se on saanut ihoni voimaan hyvin. 

Postasin tämän vasta nyt kun sain vihdoinkin siirrettyä kuvat kamerasta koneelle.. :D

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Halloween


Ajattelin tehdä postauksen aiheenaan Halloween eli All Hallows Eve eli kaikkien pyhien ilta. Itse en "vietä" halloweenia erityisemmin tänä vuonna, mutta pidän siitä vaikkakaan se ei sellaisenaan suomalaiseen juhlintaan varsinaisesti kuulu. Kurpitsalyhdyt, mustat kissat ja herkut kynttilänvalossa... Tässäpä syitä jotka saavat minut pitämään halloweenista.


Youtubesta bongasin teille halloweenin viettoon muutaman videon liittyen meikkaamiseen.


Ensimmäisenä Petriluden Unzipped Makeup tuto. Rohkeille ja kokeilunhaluisille. Varmasti kääntää päät..

Miss Chievous ohjeistaa vampyyrimeikkiin tässä videolla. Kelpaa mainiosti ilman tekareitakin. Melkeinpä parempi niin. (Omasta mielestäni. Onhan vaikeaa puhua semmoinen muovilärpäke suussa.. etenkin jos on nauttinut boolia.. Tässä toinen tutorial jos ensimmäinen ei napannut...  

Kolmas video opastaa helpon Dead  bride-meikin tekemiseen. Vielä yksi video liittyen meikkaamiseen. Zombie. Ei ehkä pelottava, mutta kaunis tavallaan.

 Veriset kynnet saat kun seuraat tämän videon vinkkejä. Aika pelottavan näköiset. En tiedä olenko jo kertonut olevani suuri Nightmare before the christmas-fani. Tässä tuto Jack Skellington-kynsien tekoon. Ei helpoimmasta päästä, mutta vaivan arvoiset. Tässä vielä yksi tuto kynsien koristeluun.



Loppuun vielä Kinuskikissan ihanan näköinen ja varmasti suussa sulavan kakun ohje. Katsokaa myös muut reseptit kohdasta Halloween. Ihanat kuvat puhuvat puolestaan. Mainio blogi muutenkin. :)


 Happy Halloween! :)









lauantai 30. lokakuuta 2010

Viikon 43 valitut palat...

Tämä viikko on ollut kiireinen, mutta olen löytänyt aikaa yhdelle  lempiharrastukselleni eli (meikki)blogien lukemiselle. Laitanpa tänään postauksena suosikkejani tältä viikolta teidänkin iloksi.


Meds & makeup blogissa oli kiva postaus nimeltä Lakkasin kerran kynnet. Nimensä veroisesti se sisältää kuvia kynsilakka taiteiluista. Surffatkaa
sinne jos tarvitsette inspiraatioita omiin kynsiinne. Jos tämä on uusi blogi teille, niin tutustukaa ihmeessä. Siellä myös tämä Apteekinädin muffinien ohje.

Laura (Todella upeeta) on myös kynsipostauksin liikenteessä. Tällä viikolla esittelyssä helpot verikynnet (halloween, halloween.. kuinka moni viettää jollain tapaa?) sekä Sally Hansenin lakkasetin esittely. Itselleni iski himo tilata tuo samainen setti... Vaarallista tämä bloggailu, ainakin allekirjoittaneen kukkarolle.. :D

Karkkipäivä-blogissa postaus Vuosi kosmetiikkamyyjänä. Mielenkiintoinen kirjoitus ainakin minun mielestä. Sisälläni asuu edelleen se pikkutyttö joka halusi kosmetologiksi..(ja ratsastuskoulunopettajaksi, eläinlääkäriksi, kynsitaiteilijaksi, ihan-normi-taiteilijaksi ja niin edelleen....)

Nekku on keskittynyt tällä viikolla ihmeaineisiin. Siis mihin?
Renewal Lash -seerumista sekä Studio Secrets -meikinpohjustajasta löytyy tietoutta sitä kaipaaville. Itse olen harkinnut ostaa tuon pohjustajan. Vielä en ole sitä hamstrannut. Paino sanalla VIELÄ. Yritän pihistellä joulun alla... :D

Jos et ole vielä yhdistänyt asioita vanulappu, kynsilakanpoistoaine sekä folio, niin kurkkaa Piece of Pandaan ja hämmästy. Siellä myös hieman erilainen postaus liittyen syksyyn. Ihania syyskuvia. Tykkään.. :)

Huomista ajatellen laitan vielä Charming nailsin postauksen josta saatatte löytää idean omiin halloween-kynsiinne. Lisäksi Fab ur nailsin postauksessa upeita kuvia. Enjoy! :)




perjantai 29. lokakuuta 2010

Lipstick Jungle


Omistan useita huulipunia, mutta en osaa käyttää niitä arkisin. Nyt tulee muutos. Päätin aloittaa meikkaamaan ihan kunnolla arkisinkin. Enhän muuten opi koskaan huulipunaa pitämään ellen sitä oikeasti laita. Aloitan nude-sävyillä ja siirryn vähitellen värikkäämpiin. Keveä aloitus meikkaamiseen- tyylillä. Vierellä oleva Rimmelin huulipuna on se lopputavoitteeni.. :D

Rimmelin ihanuus


Samalla voin tässä tunnustaa että olen jo hankkinut muutaman huulipunan lisää. Niitä odotellessa..  :D

Elf lipstain- kokoelmani
Omistan ELF Lip lock pencilin eli kynä-muodossa olevan tuotteen, jota levitetään huulien reunoille. Tuotteesta olen maininnut tässä postauksessani. Lip lock tekee huulien ympärille "aidan", joka estää huulipunan leviämisen ympäriinsä naamaa. Tämä toimii, sillä kertaakaan ei ole mennyt punat ympäriinsä päivän mittaan. Tosin pussailusta en tiedä. Saattaapi sotkea.. :D

Lisäksi tilauksessa on lip primer ja erillinen lock-aine joka vangitsee punan huulille. Tämä laitetaan siis huulipunan päälle. Näistä kerron teille lisää kunhan paketit saapuvat perille. 

Huulipunat.
Millaisia huulimeikin ystäviä arvon lukijat olette? Kuuluuko se arkipäiviinkin vai onko vain erityistilaisuuksien hienous? :)


    

torstai 28. lokakuuta 2010

Suoravärit

Aiemmassa postauksessa kerroin teille kameleontin luonteestani hiusteni suhteen. Väri on ollut mustan ja punaisen väliltä aina hennattuun oranssiin. Tällä hetkellä hiuksisto on punainen ja tässä ajattelin vielä pysytellä. Vaikka väri ei ole luonnollinen, se tuntuu omalta. Laitanpa teille tähän väliin kuvan tukastani kun se oli vielä hennattua mallia. Se on tuossa vieressä. Täytyy sanoa että henna-aikana hiukseni ovat olleet parhaassa kunnossa.




Tällä hetkellä tukassa on ollut pelkästään suoravärejä noin puolen vuoden ajan. Kyllästyin kestovärien nopeaan "haalitumiseen" ja jatkuvaan hiusten rääkkäämiseen hapetteilla. Noin kerran kuussa värjään juurikasvun blondiksi ja heitän suoravärit päälle. Eli rääkkään ainoastaan uutta tukkaa  (vähän menee entisen, jo vaalennetun osion päälle) mutta parempi tämä tapa kuin rääkätä koko tukkaansa..

Muhittelen kestoväriä päässäni tunnista pariin. Käytän Renbowin suoravärejä, jotka tilaan yleensä heidän omilta sivuilta eli täältä. Tilaan kerralla useamman pullon, jottei tarvitse joka kuukausi uutta pulloa tilata. Tosin yhdesta pullosta värjään kahdesta kolmeen kertaan, sillä aina en jaksa koko tukkaa värjäillä. Latvoihin suoraväri on alkanut jo kerrostumaan eli se ei haalene hetkessä pois. Lisäksi teen välillä hoitoaine+suoraväri muhittelua eli annan sen olla päässä vartin verran ja huuhtelen pois. Se antaa kirkkautta väriin ja pidentää varsinaista värjäämisväliä. Suoraväri ei kuitenkaan tartu käsittelemättömään hiukseen eli se lähtee pois muutamassa pesussa juurikasvulta.

Olen kokeillut myös Goldwellin Elumenia sävyssä RR@all. Tämän punaisempaa saa hakemalla hakea. Tätä ei saa Suomessa muualla kuin kampaajilla, mutta netistähän voi tilata vaikka mitä...

Laitanpa teille vielä kuvan hiuksistani kun ne ovat punaiset. Tuoretta kuvaa ei ole, sillä mietin kuumeisesti uutta mallia hiuksiini ja vanha malli on kadotettu aikaa sitten. Hiukseni ovat siis tällä hetkellä mallittomassa-kuosissa eli mielestäni pöljät.. :D 





 




Käsi kadonneella vyötärölläni.


keskiviikko 27. lokakuuta 2010

MSCHIC

Omistan yhden kyseisen brändin tuotteen ja se on X-rated mascara. Aluksi tämän mascaran harjaosa vaikutti aivan liian isolta ja kömpelöltä. Sottasin silmämeikin ainakin kymmenen kertaa kunnes opin käyttämään tätä isoa harjaa. Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa.
 

"Extra tuuheuttava, syvän musta ripsiväri. Jumbo-harja, jolla saat upeat ripset helposti myös keskinkertaisista ripsistä. MSCHIC ylpeänä esittää tämän kolmen vuoden tuotekehityksen helmen. MSCHIC kouluttajien suosikki!"
(Lainaus täältä. )

Tämä antaa mukavan muhkean lopputuloksen.Yksi kerros antaa näyttävän lopputuloksen ja toisella kerroksella pääsee melkoisen lähelle tekoripset-efektiä (eikä tarvitse pelätä että tekarit tippuu kesken illanviettoa lattialle tai juomalasiin..) Tämä pysyy menossa mukana varisematta poskille eikä pieni tihkusade saa tätä juoksemaan poskilla. Poistaminen käy helposti ilman vahvoja mömmöjä. Tuntuu kuin tämä paranisi vanhetessaan tai sitten olen alkanut sisäistämään oikeanlaisen käyttötavan ajan myötä. :)

Kymmenen euroa näyttää olevan MSCICin nettikaupassa.
Laittaisin tämän löytöjen joukkoon (ja laitoinkin jo uuden tilaukseen...)

Loppuun vielä laitan muutamat kuvat todisteeksi..













Loppuun vielä muistutus mahtavasta arvonnasta. Drop of polishin arvonnan palkintona on seuraavat kynsilakat; Snowcrystal 431, 433 + Depend 54, 87, 188, 191, 210. Käykää osallistumassa! :)

tiistai 26. lokakuuta 2010

Avon senses Tropics

Tilasin Avonilta tuotteita, joita esittelen teille sitä mukaa kun niitä pääsen kokeilemaan. Aloitan tämän testaus-sarjan vartalonkuorinnalla (stimulating and exotic body scrub.)

"Löydä aistisi uudelleen trooppisen tuoksun avulla. Hiero kostealle iholle ja huuhtele." Näin kertoo tuubin teksti. Mitä mieltä olin suihkun päätteeksi? 

Itse pidin tästä trooppisesta tuoksusta, jota en nyt osaa järkevästi kuvailla. Itseäni se tuntui hieman piristävän. Kuorivat rakeet ovat suuria kooltaan ja minä en saanut niitä kuin muutaman hassun kädelleni kun tuubista siihen puskautin. Ajattelin lisätä itse tavallista sokeria seuraavan kerran mukaan, jotta saan siitä kuorivamman. Itse toivoin kuorivampaa tulosta, tai sitten en vain ensimmäisellä kerralla saanut kuorintakiteitä tulemaan ulos tuubista.


Kuorintageelin tuoksu ei valitettavasti jää iholle kovinkaan voimakkaana, mutta tätä saa deodoranttinakin. Taidanpa sitä kokeilla myös, sillä tämä tuoksu oli parasta tässä tuotteessa. Ihan hyvä tuote tämä kun hintaa oli vain 3,50e, ainoa miinus vain tuo kuorintarakeiden vähyys.  Tuoksun takia tätä voisin tilata uudestaankin. 




maanantai 25. lokakuuta 2010

Vartalojogurttia a´la mansikka ja guava

Avon naturals moisturising strawberry and guava body yogurt on ihana löytö. Se tuoksuu kesäiselle mansikkapirtelölle (tai no jogurtille..) ja imeytyy ihoon erittäin nopeasti. Tätä voi aamullakin suihkun jälkeen laittaa rauhassa, eikä tarvitse pelätä myöhästyvänsä odotellessaan voiteen imeytymistä. Purkissa vartalojogurttia on 200ml ja hintaa oli 3,90e eli mahtava löytö niille jotka rakastavat kesää ja mansikoita. Tuoksukaan ei mielestäni ole mikään esanssinen tai liian imelä tai vahva. Juuri sopiva arkipäivään, jolloin en käytä hajuvesiä lainkaan tai erittäin harvoin.

Iho tuntuu kosteutetulta, sileältä ja tuoksu säilyy iholla pitkään. Ihoni on tällä hetkellä melkoisen hyvässä kuosissa, joten en osaa sanoa toimiiko tämä kuivaan ihoon. Mikään tehokosteuttaja tämä ei ole, mutta normaalille iholle juuri sopivan kosteuttava tuote. 

Taidanpa kokeilla myös muita Avonin vartalojogurtteja. Jo sana vartalojogurtti saa minut käyttämään tätä tunnollisesti. :) 

lauantai 23. lokakuuta 2010

Abba-lauantai

Päätin tänään olla rohkea ja laittaa sinistä luomiväriä. Lisäksi lisäsin sisäkulmaan hopeaa, jotta saan hieman pilkettä mukaan meikkiin. Mielestäni olisi ollut tylsää käyttää ainoastaan yhtä väriä luomella. 


Luomella Urban Decayn potion primer sävyssä Sin. Ulkonurkassa tumman sinistä, keskellä luomea turkoosia sekä jo mainitsemaani hopeaa sisäkulmalle. Blendasin sävyt toisiinsa mahdollisimman sulavasti, jotta rajoja sävyjen välillä ei näkyisi. Lisäksi rajasin silmän mustalla ja ripsillä L'oreal Voluminous carbon black. Meikki on luonnossa kivempi kuin kuviin tallentui. Ensimmäinen kuva otettu sisällä ikkunan edessä ja toinen parvekkeella. Myös viimeinen kuva on otettu sisätiloissa. 

Siniseen silmämeikkiin päätin yhdistää vaaleat, nudet huulet.






perjantai 22. lokakuuta 2010

Puoli litraa vartalovoidetta

Jos sanon että hintaa on reilusti alle viisi euroa ja tätä saa ruokakaupan hyllyiltä, niin varmaan arvaatte että kyseessä on todellinen halpistuote ja itse asiassa X-tran oma vartalovoide.

Pullo on X-tramaiseen tapaan tylsä. Itse voide on mielestäni varsin käyttökelpoista. Tuoksua ei juurikaan ole (no se perus voiteen tuoksu...) ja voide imeytyy iholla nopeasti ja jättää mukavan tunteen iholle. Eli siis ei ole tahmaavan/öljyisen tuntuinen iholla. Tätä ainakin raaskii käyttää kunnolla ja päivittäin toisin kuin kalliimpia (ihanan tuoksuisia) voiteita. Itse ainakin säästelen kalliita tuoksuvia vartalovoiteita iltoihin kun luvassa saattaa olla "sutinaa", tämä on siis arkisin kelpo tuote vartalon kosteuttamiseen..  :D

Tämä ja x-tran kynsilakanpoistoaine (joka on mielestäni muutenkin aivan huippua tavaraa hintaan verrattuna.. suosikkini tällä hetkellä) ovat ostoslistallani kun pitää säästää rahaa (esimerkiksi uuteen upeaan kissojen raapimatelineeseen... :D )





maanantai 18. lokakuuta 2010

Apuva!

Kädet on aivan kamalassa kunnossa rasvailusta huolimatta. Etenkin sormien iho ovat lähes verillä ihon kuivumisesta johtuen (ja tietenkin ne kutisee öisin...) Nukunkin tästäkin syystä puuvillahansikkaat kädessä. Näyttää siltä että lääkerasva otettava kuurina käyttöön. Kasvoille en sitä vielä tarvitse, sen verran hienosti Lumenen tehohoito on tässä auttanut. 

Ilmeisesti tämä lämpötilan vaihtelu saa aikaan käsien korppuuntumisen vaikka töissä olenkin nyt käyttänyt hanskoja veden kanssa läträtessä. Olen rasvaillut käsiin markettien käsirasvoja ja apteekin perusvoiteita. Pakko hakea joku erittäin rasvainen voide ensiavuksi korppuuntumiselle. Sormeni näyttävät ikäihmisen omistamilta. Pelottavaa... O_O



sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Neutrogena Visibly Clear 2-in-1 Wash Mask

Kävin apteekissa ja sain kotiin näytteen tätä tuotetta. Tämä maksaa alle seitsemän euroa tuubi (150ml) mutta onhan se hyvä aina kokeilla tuotetta ennen ostopäätöstä. Nyt testaukseen: näytepussissa oli riittävästi tavaraa, joten peittävän naamion levittäminen onnistui mainiosti. Kasvojen iho tuntui viilentyvän ja tunsin nipistelyä ohimolla ja nenällä (epäpuhtaimmat alueet kasvoillani tällä hetkellä) Efekti kuitenkin johtunee tuosta mentolista. Tuotteesta kerrotaan näin:

Ainutlaatuinen puhdistustuote epäpuhtaalle iholle, jota voidaan käyttää sekä päivittäiseen puhdistukseen että naamiona 1-2 kertaa viikossa. Salisyylihappo (1 %) poistaa kuolleen ihosolukon, jolloin myös ihohuokoset puhdistuvat. Kaoliini imee itseensä ylimääräisen talin ja rasvan sekä rauhoittaa ärtymystä ja punoitusta. Mentoli jättää ihon raikkaan tuntuiseksi. 
Käytä päivittäin poistamaan lika, meikki ja rasva, jolloin ennaltaehkäiset uusien epäpuhtauksien syntymistä. Pieni määrä puhdistustuotetta levitetään kosteille kasvoille ja vaahdotetaan kevyesti. Vältä silmänympärysihoa. Huuhdellaan vedellä. Käytä naamiona 1-2 kertaa viikossa syväpuhdistamaan huokoset. Levitä ohut kerros koko kasvoille silmänympärysihoa välttäen. Anna vaikuttaa 5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti!


Naamio oli kasvoillani hieman yliaikaa johtuen ajankulun unohtamisesta. 
Noin kahdeksan minuutin kuluttua pesin naamion lämpämällä vedellä pois. Iho oli sileä ja ennenkaikkea raikkaan oloinen. Itseasissa erittäin hyvinvoivan näköinen. Lähempi tarkastelu osoitti ettei tämä yksi kerta saanut nenäni kuonavarastoja hupenemaan, mutta laitan tämän ostoslistalleni. Plussaa etenkin siitä, että tätä voi käyttää myös kasvojenpesuna eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tosin saattaa olla ettei herkkä ihoni ainakaan näin talvi-aikaan pidä näin pesevästä tuotteesta päivittäisessä käytössä. Joten luotan Erisaniin päivittäisessä ihonpuhdistuksessa edelleen. 

Onko teillä kokemuksia Neutrogena-sarjasta?


EDIT. Toimimaton kuva poistettu.




lauantai 16. lokakuuta 2010

Vadelmasmoothie - H&M face mask rasberry smoothie

Ajattelin tänään rentoutua henkkamaukasta ostamani vadelmaisen kasvonaamion kera. Naamio lupaa puhdistaa tukkeutuneet ihohuokoset vadelman, mangon, aprikoosin, persikan sekä granaattiomenan avuin. Lopputuloksena raikkaan sileä iho.

Tuoksu oli lähes yhtä ihana kuin karkkinaamiossa. Koostumus paksua ja kermaisaa. Ei valunut pitkin naamaa, vaan pysyi missä pitikin. Pakkauksessa on riittävästi tavaraa, melkein liikaakin. Tämä kuivahtaa iholle melko nopeasti ja tunsin kiristystä etenkin poskilla. Tämä lohkeilee inhasti kuivuessaan ja muistutin vanhaa kalpeaa posliininukkea jonka kasvot repeilevät. :D

Pidin naamiota sen vartin verran ja poistin lämpimällä vedellä. Lopputuloksena sileä iho, epäpuhtauksia edelleen nenällä. Mutta en odottanutkaan ihmeitä, sen verran tiukassa nenäni huokosissa epäpuhtaudet majailee. Olen tyytyväinen, sillä sain sen haluamani eli hetken rentoutua. Tätä voin ostaa uudelleen, aivan kuten karkkinaamiotakin.  :)



torstai 14. lokakuuta 2010

Apua ongelmaan tummat silmänaluset?

Olen jo aiemmin kiroillut tummista silmänalusistani teille. Ja kun se tummuus ei jää vain alusiin, vaan koko silmää ympäröivä iho on tummempi kuin muu naama eli mukava Tao Tao-efekti (onneksi osaan ottaa asian huumorilla, vaikka se ärsyttääkin itseäni joka toinen aamu lähes tulkoon..)

Olen saanut seuraavia ohjeita kavereilta ja tutuilta.
  • Nuku riittävästi ja ulkoile päivittäin.
  • Ei saa nukkua vatsallaan!
  • Lopeta tupakointi ja ryypiskely
  • Monipuolinen ruokavalio ja liikunta tekee tuloksia.
  • Myös riittävä veden saanti päivittäin kuulemma auttaa ongelmaan.
Mielestäni nukun aivan riittävästi eli noin 8 tuntia yössä ja viikonloppuisin jopa sen 10 tuntia. En polta ja juon kohtuudella (aikuisten oikeasti, vannon sen..) Ulkoilen päivittäin, koska en omista autoa ja säästän rahaa ja luontoa pyöräilemällä tai kävelemällä arki menoni. Ainoastaan syömisessä ja riittävässä veden juonnissa saattaa piillä ongelman ratkaisu. Tosin itse luulen  syyn olevan myös geeneissä. 

Olen peitellyt aluset Elfin silmänalus peitekynällä aamuisin piiloon. Lisäksi ajattelin ostaa tummille silmänalusille tarkoitetun voiteen. Nivean anti-wrinkleä on jo suositeltu/ehdotettu. Täytyy alkaa vahtimaan ruokailua ja vedensaantia. Jospa se auttaisi edes vähän näiden panda-silmien kanssa. Näyttäisin ilman meikkiä vähemmän yli-väsyneeltä ja turhautuneelta.. :D

Olisiko teillä joitain vinkkejä ongelmaani?

Tässä pandamaisuus ei näy niin hyvin kuin luonnossa...

 

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Nail Tutorials

Keräilin tähän Youtube-videoita liittyen kynsien koristeluun. Laittakaa taas linkkejä mieleisiinne tutoihin kommenttilootaan vinkiksi kaikille. Kynsien lakkaaminen on jotenkin terapeuttista, eikö totta? 
Enjoy! :)

  • Ensimmäisenä eläinkuvioita kynsille. Näyttää helpolta videolla, mutta toisin on.. Ainakin oma käsi tuppaa tärisemään kun pitäisi tehdä jotain pikku tarkkaa..
  • Tässä mainio video vesimarmoroinnin saloihin. 
  • Vihreää ja pronssia. Tämä onnistuu minultakin, joka vasta on aloitellut kynsien kanssa väkertämisen. :)
  • Kirahvia kynsillä. Pidän eläinkuvioista. Kuten arvata saattaa.. :D 
  • Korsetti kynnet. Nämä on aika makeet.. Kuten myös nämä hieman erilaisesti toteutettuna. Tässä vielä kolmas video liittyen korsetti-teemaan. 
  • Kirsikankukkia kynnelle. Aivan ihanat! Hieman tarvitsee taiteilla, mutta jopa minulta sujuu.. :D 
  • Helppo toteuttaa ja näyttää kivalta. Polka dot- kynnet kahdella värillä tehtynä. Tässä vielä ihanat karkki-kynnet lisäksi. 
  • Burberry on aina in. Tässä linkki tutoon jossa saat tuon kuosin kynsillesi.
  • PURPLE ROCK★STAR NAILS. Nämä sopii mainiosti seuraavan kerran kun suuntaan yöelämän uudessa violetissa topissani. (Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... :D ) 
  • Vaikka kesä onkin jo takana, voihan silti hassutella ja taiteilla mansikkaiset kynnet.